Rock-basisti John Regan on kuollut – soitti muun muassa David Bowien ja Michael Monroen kanssa

Arvostettu amerikkalainen rock-basisti John Regan on kuollut 71-vuotiaana, Blabbermouth-sivusto kertoo.

Hänen kerrotaan kuolleen kotonaan Wappinger Fallsissa 7. huhtikuuta. Muusikon kuolinsyytään ei ole julkistettu. Hänen vaimonsa vahvisti kuolinuutisen Facebookissa.

Regan muistetaan Frehley’s Comet -yhtyeestä, jonka keulahahmo oli Kiss-yhtyeen alkuperäinen soolokitaristi Ace Frehley. Yhtye julkaisi 80-luvulla kaksi albumia ennen kuin hajosi.

Lisäksi hän työskenteli studiossa muun muassa Billy Idolin, Mick Jaggerin ja David Bowien, The Rolling Stonesin sekä Michael Monroen kanssa.

Regan soitti bassoa Monroen vuoden 1989 Not Fakin’ It -albumin kolmella kappaleella. Hänen soittoaan kuultiin myös Mick Jaggerin ja David Bowien levyttämässä Dancing in the Street -kappaleessa. Hän teki yhteistyötä myös monien legendaaristen tuottajien, kuten Eddie Kramerin ja Nile Rodgersin kanssa.

”Riittää, kun sanon, jokaisessa projektissa oli hetkiä, jolloin nipistin itseäni varmistaakseni, etten nähnyt unta”, Regan muisteli taannoisessa haastattelussa.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone