Rita Behmiltä uskomattoman kauniit sanat edesmenneelle kihlatulleen: ”Meidän välimme olivat loppuun asti kauniit”

Yksi sukupolvensa kirkkaista tähdistä, kirjailija ja muusikko Miki Liukkonen on kuollut vain 33-vuotiaana.

Liukkosen kuolemasta on tiedotettu kirjalijan kustantajan WSOY:n taholta. Esikoisteos Valkoisia runoja ilmestyi 2011.

Kaikkiaan Liukkoselta on ilmestynyt mm. kolme runoteosta ja viisi romaania.

Liukkonen oli lisäksi Scenes-yhtyeen kitaristi. The Scenes on julkaissut kolme albumia.

Miki Liukkonen tunnetaan myös artisti Rita Behmin ex-kihlattuna.

Behm ja Liukkonen olivat kihloissa. Suhde alkoi syksyllä 2021. Kaksikon erosta uutisoitiin ja tieto vahvistettiin somessa toukokuun alussa.

Näin Rita Behm muistelee ex-kihlattuaan somessa. Nämä sanat eivät vaadi selityksiä, ei tulkintaa. Ne tulevat sydämestä:

”Rakas Miki,

Herkkä, kiltti, kaunis, nerokas, lahjakas, omistautuva, vähän tahmatassu, hauska, omalaatuinen ja rakastava. Niin muistan sinut.

Tunsin ja näin sinut eri tavalla, kuin muut ja olen kiitollinen siitä, että olit osa elämääni.

Meidän välimme olivat loppuun asti kauniit. Olen luita ja ytimiä myöten järkyttynyt ja särkynyt ja toivon rauhaa medialta koko lähipiirille.

”Niin kyyhky unikkoa rakastaa, kuin häitä odottava viulu ja musta hautuumaa. Ja toinen heistä lähtee, ja katoaa.

Rita Behm / Instagram
Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone