Rikostoimittaja Rebekka Härkösen päähänpistosta kuoriutui vauhdikas esikoisdekkari: ”Vähän jännittää, tuleeko dekkariväeltä miten paljon lunta tupaan”

Palkitun rikostoimittaja Rebekka Härkösen esikoisdekkari Prinsessamekko avaa hienolla tavalla uuden Walta-dekkarisarjan. Prinsessamekko on kirja, jota hänen ei pitänyt kirjoittaa koskaan.

Prinsessamekko (Bazar) alkaa hyvin pysäyttävästi ja mukaansa tempaavasti. Helsingissä tapahtuu kaksi karmivaa rikosta. Tapansa mukaan rikostoimittaja Suuna Walta kerää pieteetillä tietoa rikoksista ja saa tietää jotain, joka saa rikospoliisit takajaloilleen. Teksti on jouhevaa ja rikasta ja tarina on punottu taidokkaasti.

Hei Rebekka. Onneksi olkoon esikoisdekkarin johdosta! Miten kuvailisit matkaa, jonka kuljit kirjan parissa?

Kiitos onnitteluista! Sanoisin, että fiktion kirjoittaminen on yhtä aikaa työtä ja juhlaa.

Toisinaan tarina pakenee ja kirjoittaminen tuntuu pakkopullalta. On istuttava ruudun ääreen, paneuduttava väkisin, kaivauduttava mielensä syvyyksiin, etsittävä ja kopeloitava, napattava pakenevaa tarinaa takajalasta ja kiskottava se väkisin esiin.

Toisina hetkinä kirjoitustyö on miltei maagista, ihmeellinen ja kiehtova matka. Tarina punoutuu esiin kuin itsestään, henkilöt ryhtyvät kommunikoimaan keskenään ja kertomus alkaa elää ikään kuin omaa elämäänsä. Silloin tuntuu kuin putoaisi itse tarinaan vapaamatkustajana.

Olen hämmästynyt siitä, mitä kaikkea mielikuvitukseltaan voi vaatia ja mihin se kykenee.

Olet kertonut, ettet koskaan ollut aikonut kirjoittaa dekkaria. Mikä sai sinut tarttumaan toimeen ja pyörtämään asian?

Rikostoimittajan työssä joutuu kosketuksiin riittämiin elämän kääntöpuolien ja ihmisen julmuuden kanssa, joten en itse tosiaan lue dekkareita.

Olin syksyllä 2021 Helsingin kirjamessuilla, kun tajusin miten paljon dekkarit kiinnostavat yleisöä. Se hämmästytti minua. Päätin vain kokeilla, että pystyisinkö kirjoittamaan rikosfiktiota. Haastoin siis itseni kirjoittamaan hetken oikusta.

Koko juttu oli pelkkä päähänpisto ja tässä ollaan. Vähän jännittää, tuleeko dekkariväeltä miten paljon lunta tupaan, kun kehtasin alkaa sokkona hosumaan heidän tontillaan.

Kyseessä on Walta-dekkarisarjan avausosa. Millaisen tuulahduksen haluaisit tuoda mukanasi kotimaiseen dekkarigenreen?

En tiedä, minkälainen on suomalainen dekkarigenre ja minkälaiset tuulet siellä puhaltelevat. Kustantajani mukaan kotimaisissa dekkareissa ei ole juurikaan nähty päähenkilöinä toimittajia, joten ilmeisesti nykyaikaisen toimitustyön kuvaaminen on jonkinlainen uusi tuulahdus.

Kirjoittajana toivon voivani tarjota lukijalleni samanlaisen lukuelämyksen, josta itse nautin: runsaan, täyden ja elämänmakuisen tarinan.

Mitä muuta haluaisit kertoa esikoisdekkaristasi?

Vauhdikkaat juonenkäänteet saattavat johtua siitä, että tylsistyn helposti omiin juttuihini ja kirjoitan siksi jokaisella lukukierroksella vähän lisää vauhtia.

Pohjimmiltaan esikoiseni pyrkii kertomaan siitä, mitä tapahtuu, kun yhteiskuntajärjestelmä toimii väärin. Valtaa käyttää lopulta melko kapea joukko ihmisiä. He ovat hyvin verkostoituneita ja tuntevat usein toisensa. Merkittävä määrä julkiseen vallankäyttöön liittyvästä päätöksenteosta ei ole läpinäkyvää, eikä yksittäisten vallankäyttäjien suhmurointi kabineteissa näy tavallisille talliaisille. Jos emme pidä varaamme, järjestelmä voidaan taivuttaa kääriytymään näiden mätäpaiseiden suojaksi.

Millaista kirjallisuutta luet itse vapaa-ajallasi? Mitä kirjoja olet lukenut viimeksi?

Olen kirjallisuuden suursyömäri, luen tai kuuntelen tavallisesti noin 160 kirjaa vuodessa.

Tietokirjoissa ja elämäkerroissa ihan parasta ovat jonkun omaan lajiinsa uppoutuneen henkilön, kuten aivokirurgin tai patologin tai vaikkapa hyönteistutkijan, yksityiskohtaiset kuvaukset työstään tai tutkimastaan aiheesta. Esimerkkeinä Puiden salattu elämä ja Kuoleman seitsemän ikää.

Romaaneissa olen kaikkiruokainen, vaikkakin rikoksia aihepiirinä kartan. Ah, Suon villi laulu luokitellaan ilmeisesti dekkariksi ja se oli huikea. Minuun vetoaa hyvän tarinan lisäksi omaperäinen ja värikäs kielenkäyttö, sellainen, joka kutittelee omaa kertojaani vauhtiin.

Viimeksi olen lukenut hulvattoman Vihaisen lesken ja surullisen mutta tarinallisesti upean Shaggy Bainin. Näitä ennen luin koukuttavan ja kiehtovan Operaatio Ave Marian. Lukija aamujunassa teki lähtemättömän vaikutuksen minuun, saatan olla sen jäljiltä edelleen vähän sijoiltani.

Kerrot harrastavasi vanhojen huonekalujen kunnostamista. Millaisia löytöjä / kunnostusprojekteja olet tehnyt viimeksi?

Kaikkein tuorein löytöni on ihana uusi koti, jossa on kotoisasti narahteleva lautalattia. Maalaan uudessa asunnossani nyt seiniä, se on mahtavaa terapiaa. Voisin maalata seinät vaikka joka viikko eri värisiksi, jos olisi vain aikaa ja siinä olisi mitään järkeä.

Viimeisin huonekalulöytöni oli täysipuinen vanha funkkislipasto, josta hioin hartaudella funkkishuonekaluille tyypillisen lakan ja tunkkaisen petsin pois. Maalasin sen sinivihreällä sävyllä nimeltä kaktus ja ruuvasin rintanapeiksi messinkiset vetiset. Lipastorouva koristaa nyt olohuonettani. Hän on kerrassaan upea.

Prinsessamekko on saatavilla myös äänikirjana, lukijana Krista Putkonen-Örn. Lue näyte e-kirjasta täältä.

Rebekka Härkönen (s. 1976) työskenteli eri sanomalehdissä toimittajana parikymmentä vuotta, josta noin kymmenen vuotta rikos- ja oikeustoimittajana. Hänet on palkittu työstään Suurella journalistipalkinnolla, Lumilapio-palkinnolla ja Sanomalehtien liiton vuoden juttu -palkinnolla. Nykyisin hän on töissä MTV Uutisissa. Häneltä on aiemmin julkaistu tietokirja Valmis tappamaan, kaksinkertaisen elinkautisvangin tarina (2021). Prinsessamekko on hänen ensimmäinen fiktiivinen teoksensa.

Kuvat: Jetro Stavén

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone