Riita Stone Temple Pilots -rokkarin omaisuudesta leimahti jälleen – leski väittää rokkarin olleen tyhjätasku

Stone Temple Pilots/Velvet Revolver-vokalisti Scott Weiland menehtyi 3.12.2015. Joidenkin tietojen mukaan rokkarin jälkeen jättämät varat ovat ainakin 2 miljoonaa dollaria.

Weilandin rahavarojen jakamisesta on otettu jo ensimmäiset riitaisat askeleet. Weilandin ex-vaimo Mary Forsberg, jonka kanssa rokkari eli yhdessä vuoden 2007 loppuun asti, pyrkii varmistamaan omat ’oikeutensa’.

Forsberg on esittänyt hallussaan olevaa testamenttia, joka tehtiin vain 7 kuukautta ennen parin eroa. Forsbergilla on liitosta huollettavanaan kaksi lasta.

Omaisuuden jakajia on kuitenkin muitakin. Weiland oli ennen Forsbergia naimisissa Janina Castenadan kanssa vuosina 1994-2000. Jamie Wachtel Weilandin kanssa rokkari avioitui vuonna 2013.

Mediatietojen mukaan Forsberg ilmestyi poikansa Noahin kanssa Burbankissa sijaitsevaan studioon ja vaati haltuunsa Weilandin studiolle jättämää kitaraa. Studion työntekijä ei kuitenkaan suostunut luovuttamaan soitinta ex-vaimon haltuun.

Tilanne kuumeni siinä määrin että paikalle soitettiin poliisi.

Jamie Wachtel Weiland on kommentoinut väitteitä 2 miljoonan perinnöstä. ’ En tiedä minkä patjan alta hän luulee moisen summan löytävän, Scott oli tyhjätasku’.

(Tmz.com)
Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone