”Oli kohtaus, jossa Milja Hiltusen näyttelemän Allin piti itkeä. Kun kyyneleitä ei alkanut tulla, Molle rupesi kaivelemaan sen naisen omaa menneisyyttä, johon kuului kaikennäköisiä hirveyksiä ja joista Molle oli hyvin perillä. Loppujen lopuksi itku tuli, mutta se ei enää katkennut. Rouva Hiltunen itki loppupäivän ja me lohduttelimme häntä. Kuvauspäivä loppui siihen, koska Hiltusen emäntä ei pystynyt jatkamaan”, elokuvaaja Kari Sohlberg muistelee.
Käynnissä olivat Rauni ”Molle” Mollbergin ohjaaman klassikkoelokuvan Maa on syntinen laulu (1973) kuvaukset. Elokuva herätti heti tuoreeltaan pahennusta kuvilla, joissa nähtiin muun muassa paloiteltu vasikka ja potkittu koira.
Elokuva-asiantuntija Niko Jutila kertaa elokuvan kuvausvaiheet kirjassaan Molle (WSOY).
Teos käy pieteetillä läpi ohjaaja Rauni Mollbergin (1929-2007) rosoisen elämän ja uran vaiheet. Kirjasta selviää, miten hämeenlinnalaisen köyhän työläisperheen poika päätyi ensin näyttelijäksi ja sitten kansainvälistäkin mainetta saaneeksi elokuvaohjaajaksi.
Maa on syntinen laulu oli Mollbergin läpimurto, joka keräsi elokuvateattereissa yli 700 000 katsojaa. Se oli myös ensimmäinen suomalainen elokuva, joka menestyi kansainvälisesti. Muita Mollbergin tunnettuja elokuvia ovat muun muassa Milka – elokuva tabuista ja Tuntematon sotilas
Kirja kertoo rankan rehellisesti päähenkilönsä elämästä. Rehellisyys on sen voimavara. Mollberg tunnettiin ohjaajan, jonka työskentelytavat olivat usein kyseenalaisia. Hän oli usein säälimätön näyttelijöitä, kuvausryhmäläisiä kohtaan.
Kirjan mukaan Mollelle elokuvan ohjaaminen oli ainutlaatuisen otoksen tavoittelua hinnalla millä hyvänsä. Ohjaustapansa hän tiivisti Milka-elokuvan kuvauksissa toteamalla, että ”yhdessä itketään, pierrään ja potkitaan, mutta sieltä se tulee, se hetki”.
Milkan kuvauksissa seitsemäntoistavuotiaalle näyttelijälle Irma Huntukselle juotettiin viinaa ja vichyä, jotta oksennus tulisi, mutta ei se tullut. Itku sen sijaan tuli ja vähän kuolaa.
”Siinä ylitettiin kynnys, jossa siirryttiin ohjaamisesta rääkkäämisen puolelle. Silloin oli aika lähellä, että olisin ottanut kameran ja lähtenyt”, Mollen luottokuvaaja Esa Vuorinen sanoo kirjassa.
Myös Mollebergin tytär Eira Mollberg kertoo, millaisia olivat ohjaajaisän pimeät puolet. Kolmetoistavuotiaana hän kirjoitti päiväkirjaansa pelkäävänsä heidän kaikkien joutuvan hullujenhuoneelle, jos tilanne kotona ei rauhoitu.
Tytärtään Molle ei onnistunut nujertamaan, vaikka yrityksen puutteesta se ei jäänyt kiinni. Veljensä kohtelua ja kohtaloa Eira joutui seuraamaan paraatipaikalta, kirjassa todetaan.
Inhottavien ja traagistenkin tapahtumien ohessa kirjassa kukkii myös huumori ja arvotus Mollea kohtaan. Elokuvien tekeminen näyttäytyy kirjassa kaikessa raadollisuudessaan. Taloudelliset huolet, hermoromahduksi ja loppuunpalamisen uhka väijyy ilmassa. Sopimuksia rikotaan ja rahaa vedetään välistä. Välillä istutaan oikeudessakin.
Heikki Turusen romaaniin perustuva Kivenpyörittäjän kylä -elokuva jää lopulta tekemättä Mollbergilta. Vuosia myöhemmin Markku Pölönen korjaa potin kirjasta ohjaamallaan menestyselokuvallaan.
”Kivenpyörittäjän kylän menestyksen on täytynyt kirpaista Mollea, joka oli vuosia aikaisemmin hylännyt saman romaanin filmausaikeensa osittain siksi, ettei ollut uskonut sen tavoittavan suurta yleisöä”, kirjassa todetaan.
Kirja esittelee Mollbergin työtä ruohonjuuritasolla. Etsiessäään näyttelijöitä hän jalkautui usein rahvaan kansan pariin.
”Molle kiersi Lapin maakuntaa kahden vuoden aikana yhteensä kuudenkymmenentuhannen kilometrin edestä, ja pikkuhiljaa työ alkoi tuottaa tulosta. Hän näki kiinnostavia kasvoja ja potentiaalisia näyttelijöitä kaikkialla, ajoreittien varren maalaistaloissa, kirkonkylien baareissa ja linja-autoasemilla, ja meni häpeilemättä juttelemaan ihmisille”, kirjassa kerrotaan.
Vuonna 1990 ensi-iltansa saaneella Ystävät, toverit -elokuvalla oli katsojia oli vähemmän kuin Mollbergin aiemmilla elokuvilla. Kallis elokuva sai 40 000 katsojaa eli noin kymmenysosan siitä mitä olisi tarvittu, että ohjaaja olisi päässyt omilleen. Mollberg piti elokuvakriitikoita syypäinä heikkoon menekkiin.
Aika ajoi Mollen ohi ja nuorempi tekijäpolvi astui esiin.
”Harlinin kultaiset kutrit lepattivat Hollywoodin salamavalojen loisteessa ja palkkiot ohjaustöistä laskettiin miljoonissa dollareissa. Jo harmaata hiuksiinsa saanut akateemikko istui samaan aikaan kansakoulullaan ja pohti, miten velat maksettaisiin, jos uusin elokuva ei menisikään yleisöön”, kirjassa kuvaillaan.
Mollen viimeinen pitkä elokuva Paratiisin lapset sai enää alle 2500 katsojaa.
Mollberg kävi etsimässä elokuvaansa näyttelijöitä Seinäjoella Harrastajateatterikesä-tapahtumassa, ja löysi sieltä Ria Katajan.
Kahdeksantoistavuotiasta Katajaa ihmetytti kuusikymmentäviisivuotiaan ohjaajan käytös, joka muuttui kuvausten myötä epäasialliseksi. Kerran Molle otti raivarit, kun Kataja kertoi kutsuneensa poikaystävänsä käymään kuvauspaikalla.
”Hän vaikutti semmoiselta pikkupojalta, joka suuttuu, kun asiat eivät mene niin kuin hän haluaa”, Kataja kuvailee. ”Sen jälkeen Molle alkoi käyttäytyä kuvauksissa kuin mä olisin ollut ilmaa eikä puhunut mulle muuten kuin sanoakseen jotain ikävää.”
Mollberg oli erakkoluonne. Hän osti Korpiniemen entisen koulun ja piti rakennusta elokuvastudiona vuoteen 1997 asti. Mollen maaseututilukset ja hänen askeettinen elämäntapansa tulivat tutuksi useille työtovereille.
Kuvaaja Vuorinen muistelee kirjassa vierailuaan koululla. Hän sai asuttavakseen saunakamarin, joka sijaitsi samassa ulkorakennuksessa hevostallien kanssa.
”Se oli ihan kuin olisi asunut tallissa. Hevosen paska haisi ja hevoset olivat kusseet siihen maahan ja se kusi meni kaivoon, niin että saunan löylyvesi ja juomavesi maistuivat hevosen kuselta”, Vuorinen muistelee kirjassa.
Monisataa sivuinen Molle on perusteellisesti tehty ja taidokkaasti kirjoitettu teos. Tällaisia elämäkertoja lukee ja kuuntelee mielellään.
Kursivoidut kohdat ovat kirjasta Molle.
Molle on saatavana myös äänikirjana, lukijana on Markus Bäckman. Lue teos e-kirjana tai kuuntele äänikirjaa.
Niko Jutila (s. 1989) on hyvinkääläinen kirjoittaja ja elokuva-asiantuntija. Hän on tutkinut suomalaista elokuvahistoriaa maamme itsenäisyyden alkuvuosista aina nykypäivään asti.
