Rimakauhua ja rakkautta palaa C Morelle ja AVAlle vielä kerran. Toistaiseksi viimeinen tuotantokausi julkaistaan kokonaisuudessaan C Moressa tiistaina 23.3. AVAlla sarja alkaa tiistaina 7.4.
Sarja saadaan Suomeen tuoreeltaan: Briteissä yhdeksäs kausi esitettiin tammi-helmikuussa 2020.
Yhdeksäs kausi on sarjasta tämän hetkisten tietojen mukaan toistaiseksi viimeinen.”Rimiksen” näyttelijäkaarti on tiedottanut yhteisesti, että ohjelman tekijätiimi on onnistunut todistamaan, ettei elämä lakkaa koskaan olemasta hauskaa, haastavaa ja katkeransuloista.
Sarjaa nähtiin ensimmäisen kerran televisiossa vuonna 1997.




