Provinssin perjantaipäivä tarjosi kuultavaa ja nähtävää lähes jokaiseen makuun. Illan kruunannut brittiyhtye Bring Me The Horizon tarjosi yhden Provinssihistorian näyttävimmistä keikoista.
Ulkoisesti vaihtoehtoiselta näyttävän RØRYn imagossa oli hienoinen kontrasti hänen nuortensarjoihin solveltuvan poppinsa kanssa. Tyylillisesti RØRYsta tuli mieleen Avril Lavigne. RØRYn vahvuus oli jutella vapautuneesti yleisölle jokaisen kappaleen välissä. Samoin teki myös Luukas Oja, jonka energistä esiintymistä oli ilo seurata. Yhtyeen biiseissä on samaa adhd:n tuntua kuin lauantaina esiityvällä PMMP:llä, mutta siltä puuttuu vielä ne koko kansan biisit, mistä PMMP tunnetaan myös lavan ulkopuolella.
Pieleen menneiden parisuhteiden tunto ja tulkki, Viivi, oli huutanut äänensä rouheaksi ja esiintyi yllättävän riehakkaana. Vastakkaista tyyliä edusti BEHM, jonka hillitty esiintyminen oli melankolisen tyylikästä. Tyylikästä ja ammattitaitoista oli myös Altamullan Roadin esiintyminen amfiteatterilla. Jumalaisesti laulaneet Johanna Kurkela ja Johanna Iivanainen saivat aikaan taianomaisen tunnelman. Hienoisia yllätyksiä olivat Aviciiltä napattu lainakappale Hey Brother ja Delainin Moth to A Flame.
Tanskalainen VOLA alkaa olla soundillisesti ja soitannollisesti melkoinen progressiivisen metallin kone. Kun suvantojen jälkeen yhtyeen kimurantit riffit jyrähtivät käyntiin, niin soundi oli massiivinen ja erotteleva. Soittajista erityisesti rumpali Adam Janzin työskentelyä oli upea seurata. Peltitaituri tuntui elävän symbioosissa työvälineensä ja biisien kanssa. Kitaristilaulaja Asger Mygindin luotsaama yhtye oli Provinssissa kertakaikkisen vakuuttava.
Jos Provinssin torstai oli rockin juhlaa, perjantai muistutti, että Provinssissa alkaa olla runsaasti myös nuorempaa sukupolvea. Ege Zulun keikka Carlings teltassa oli räjähtämispisteessä ja Käärijä veti Woodland stagen täysin tukkoon. Käärijän saattoi nähdä hyvillä silmälaseilla lähinnä screeniltä ja artistin musiikki sekoittui pahaisesti läheisen anniskelualueen taustamusiikin kanssa. Seuraavaan kertaan Pöyhönen!
Edellisellä Provinssivierailullaan teltassa esiintynyttä YUNGBLUDia oli todistamassa pienehkö, mutta fanaattinen yleisö. Jo tuolloin oli aistittavissa, että seuraava kerta tulee tapahtumaan isommissa puitteissa. Tänä vuonna teltta oli kasvanut päälavaan, jonka karismaattinen YUNGBLUD otti haltuunsa itsevarmalla otteella. YUNGBLUDin vahvuus on puhutella yleisöä ja tulla iholle jopa isolta lavalta. Crossover-artistina YUNGBLUD vetoaa myös moneen makuun. Rouhean soundin omaava britti osoitti olevansa myös erittäin hyvä laulaja. Mustaan kilttiin pukeutunut YUNGBLUD on punkhenkinen Duracell-pupu, joka ei pelkästään pyytänyt yleisöä hyppimään, vaan eli kuten opetti ja pomppi villisti ympäri lavaa. Biisimateriaalista puuttuvat vielä kirkkaimmat helmet, mutta esiintymisen puolesta YUNGBLUD on isojen lavojen tulkki.
Jos YUNGBLUD oli kivunnut sitten edellisen vierailun isommalle lavalle, hänen aiemminkin Provinssin päälavalla esiintynyt maanmiesyhtyeensä, Bring Me The Horizon, oli keskittynyt kasvattamaan tuotannon kokoa. Bring Me The Horizonilla voi sanoa homman olevan tuotannollisesti nyt isollaan, sillä vastaavaa show`ta ei ole tainnut aiemmin Provinssissa tarjota kuin Rammstein.
Bring Me The Horizonin tarkkaan käsikirjoitettu keikka sisälsi tuomiopäivän kirkkoa muistuttavan lavarakennelman, jonka ikkunoissa roihusi helvetin lieskat. Lavan puolesta olisi voinut kuvitella olevansa Ghostin keikalla. Solkenaan pulppuavat tulipatsaat toivat puolestaan mieleen Rammsteinin. Sivuscreeneilla keikkaa johdatti tietokonepeliä muistuttava kertoja, joka antoi yleisölle ohjeita moshpitistä lähtien. Tunnelma oli kuin dystooppisen pelin sisään imetyllä pelinappulalla. Jossain vaiheessa keikkaa kirkkorakennelmaa muistuttava taustakangas pudotettiin, mikä jätti jäljelle valtavan lediseinän.
juttu jatkuu…
Bring Me The Horizonin metal core hyödyntää tunnelmallisten suvantojen päälle räjähtävää rytmistä metallivyörytystä, minkä vuoksi taitekohdat ovat otollisia paikkoja räjäyttää pommeja. Pyroissa ja pommeissa ei myöskään säästelty. Lisäksi keikan loppupuolella yhtye upotti Provinssin kapeisiin lasersäteisiin. Bring Me The Horizonin keikka oli yhtä visuaalista ilotulitusta, jonka perässä tarinankerronta yritti pysyä perässä. More is more ja sitä rataa.
Bring Me The Horizon alkaa olla pisteessä, jossa se on paisuttanut musiikin taustalla olevan koneiston äärimmilleen. Onneksi bändi on öljynnyt koneistonsa myös kohtuulliseella määrällä hyviä biisejä. Keikan avannut DArkSide, Shadow Moses, Parasite Eve, Mantra, Can You Feel My Heart, Doomed ovat kaikki päteviä kappaleita. Keikkaa seuratessa tuli tunne, että Bring Me The Horizon alkaa olla nyt momentuminsa huipulla. Metal coren tontilla ei ole juurikaan enää tilaa kasvaa. Provinssissa työn hedelmät tarjoiltiin niin hienossa astiassa, että niiden nauttiminen oli varsin sulavaa.
Teksti: Tomi Asuintupa, kuvat: Jouni Hirn
