Provinssin päätöspäivän odotetuin esiintyjä oli 10 vuoden tauon jälkeen paluun keikkalavoille tehnyt PMMP. Festivaalikiinnitys julkistettiin kahden loppuunmyydyn Olympiastadionin keikan jälkeen, mikä on herättänyt osassa lipun ostaneista närää. Provinssin esiintyminen oli paluukeikoista ensimmäinen. Onko Olympiastadionille lipunostaneilla provinssikävijöillä syytä harmitukseen? Oliko PMMP:n paluukeikka hyvä? Lyhyt vastaus molempiin kysymyksiin on yksinkertaisesti EI. PMMP ei ollut hyvä, se oli loistava! Näkisin yhtyeen mielelläni uudelleen. PMMPn paluu tarjosi festivaalin parhaan keikan ja oli oivallinen lopetus 85 000 kävijällä yleisöennätyksensä tehneelle Ihmisten Juhlalle.
Suurten paluukeikkojen yhteydessä alkaa tavallisesti keskustelu paluun motiiveista. PMMPn paluu on varmasti taloudellisesti kannattavaa liiketoimintaa, mutta artistit ovat puhuneet myös ystävyyden toimineen paluun katalysaattorina. Provinssin lämminhenkistä esiintymistä seuratessa se oli helppo uskoa. Paula ja Mira puhuttelivat niin toisiaan, yhtyettään kuin yleisöä rakkaina ja varsinkin Paula liikuttui useaan otteeseen niin suuresti, ettei kyennyt laulamaan. Tällaisia hetkiä koettiin ainakin Pikkuveli, Oo Siellä Jossain Mun ja Lautturi -kappaleiden aikana. Paula ojensi mikrofonin kohti yleisöä ja kappaleiden sanat ulkoa osannut yleisömeri jatkoi laulamista suureen ääneen. Pikkuveli-kappaleen aikana Mira silitteli samalla makuulle asettuneen kitaristi Mikko Virran päätä. Tällaisissa hetkissä oli sitä haavoittuvuuden ja haurauden tunnetta, minkä vuoksi PMMP on niin rakastettava. Se on kiroileva, räävitön, meuhkaava, mutta myös herkkä. Paulan ja Miran molemmat puolet.
Festivaalin päätöskappaleet Lautturi ja Kohkausrock kiteyttivät PMMPn musiikillisen linjan. Harva yhtye voi siirtyä yhtä luontevasti tunnelmasta toiseen. Jos kyyneleet eivät olleet ehtineet vielä kuivua Lautturista, niin Kohkausrockin räävitön punkin ja väliosassa kuullun Slayer-riffin kombinaatio taatusti kuivatti ne. PMMP oli virkistävä yhtye myös siinä mielessä, että sen suusta ei kuultu kertaakaan “Onks teillä kivaa, nyt kädet yhteen, lähteekö teistä ääntä” -tyylisiä kulahtaneita festivaalifraaseja. Sen ainoan kerran, kun Mira kysyi yleisöltä “Miten teillä menee?”, yhtye vastasi omaan kysymykseensä “Heeeelvetin hyvin menee” ja sai Rusketusraidat-hitillään yleisön täysin sekaisin.
Provinssin keikka ja paluu alkoi oikeutetusti Matkalaululla. Jos tasaisen keikan joukosta voi edes nostaa yksittäisiä kappaleita, niin PMMP-tuotannon parhaisiin biiseihin kuuluva Joku Raja sai yleisön villiintymään, vinksahtanut Pariterapiaa viehätti ja keikan loppupuolen seesteinen Pikkuveli/Oo Siellä Jossain Mun /Joutsenet –kolmikko herkisti. Uhkaavasti soinut lainakappale Maria Magdaleena toimi hyvänä lisänä tunnelmaan.
Jori Sjöroosin perinteisestä hittikaavasta poikkeavat sävellykset ja Paula Vesalan tarkkanäköiset tekstit muodostivat yhdistelmän, jota tuli ihailtua useaan otteeseen. Kuinka moni pystyy istuttamaan musiikkiin arkisen havainnon päiväkodin lapsista yhtä ikimuistoisesti kuin Paula Vesala? Arkisten havaintojen seassa on voimakkaita ja mieleen jääviä kielikuvia, jotka napsahtavat täydellisesti musiikkiin.
PMMPn paluu oli vakuuttava, eikä yhtyeessä näkynyt tauon jäljiltä epävarmuutta tai kohmeutta. Akrobaattisella Mira Luodilla tuntui olevan raspia äänessä tavanomaista enemmän ja yleisöä puhutellessaan hän saattoi karjua metallimaailman antaumuksella. Liekö tämä vaikuttanut siihen, että ääni ei pysynyt koko konserttia aivan kasassa. Se oli ihanaa! Paula ja Mira, mitä ikinä jatkossa teettekään, toivottavasti annatte särmien näkyä. Tämä oli se resepti, mikä sai Provinssissa yleisön viihtymään, kädet nousemaan ilmaan ja ääntä lähtemään. Symbioosi toimi – eikä tarvinnut edes erikseen kysellä.
Teksti: Tomi Asuintupa. Kuvat: Jouni Hirn
Lisää kuvia PMMP-keikalta alla. Lue myös: Provinssissa nähtiin suurin ja näyttävin lavashow sitten Rammsteinin – ”Pyroissa ja pommeissa ei myöskään säästelty”
Täyttä paskaa ja rahastusta parhaimmillaan.