Olavi Uusivirralta lauantain toivotut

Lauantain toivotut -levyn kappaleet kuultiin ensimmäistä kertaa Olavi Uusivirran ja hänen yhtyeensä esittäminä Ylen Olohuone-ohjelmassa. Erityislaatuinen keikka saavutti suuren suosion. Albumi Lauantain toivotut on myös kunnianosoitus Uusivirran musiikillisille esikuville.

Opin soittamaan ja laulamaan Laajasalon Stansvikin juhannustulilla 90-luvun lopulla. Omaa materiaalia ei juuri ollut, niinpä lauloin muiden lauluja. Istuimme Jiri-serkun kanssa nuotion ääressä Landolat kainalossa, kunnes kaikki laulut oli laulettu. Siltä ainakin tuntui. Karjalaiset, Eput, Juicet, Hectorit, Leevit, Baddingit — niistä oli ikimuistoisimmat pikkutunnit tehty. Muutamaa vuotta myöhemmin uskaltauduin kirjoittamaan pari omaakin biisiä, ja sillä tiellä ollaan”.

Kun Yleltä aprillipäivän tienoilla soitettiin ja kysyttiin keikalle Olohuone-ohjelmaan, Olavi mietti edellämainittuja päättymättömiä nuotioiltoja.

Tuntui, että jotain sellaista me nyt tarvitsisimme. Jotain lämmintä minkä äärelle kokoontua. Ehdotin, että ”normaalin” keikan sijaan esittäisimme toivekonsertin, jossa meiltä saisi toivoa mitä tahansa suomenkielistä ikivihreää”.

Toiveita tuli miltei 2000.

Toiveista 17 valikoitui esitettäväksi suorassa lähetyksessä — ilman harjoituksia!

Nyt sama tunnelma on pakattu albumin muotoon.

Lauantain toivotut:

A-puoli
1. Doris
2. Nyt reppuni jupiset, riimisi rupiset
3. Musta aurinko laskee
4. Lähtisitkö
5. Rin Tin Tin
6. Kultaa hiuksissa
7. Rakastajat
8. Valot

B-puoli
1. Paratiisi
2. On kesäyö
3. Yhtenä iltana
4. Vihreät niityt
5. Leijat
6. Kotkan poikii ilman siipii
7. Väliaikainen-Rempallaan-Säkkijärvenpolkka
8. Jokainen ihminen on laulun arvoinen

Olavi Uusivirran mainio keikkatuokio Zeppeliini Elisa Viihteessä

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone