Suositun komediasarjan Dowshiftaajat kolmatta kautta on kuvattu syksyn aikana aikana Helsingin seudulla ja pääasiassa Sipoossa.
Niina Lahtisen mukaan luvassa on tutun räväkkää ja suorasukaista menoa, kun Kuuselan pariskunta (Iina Kuustonen ja Jussi Vatanen) tekee elämänmuutoksen ja muuttaa maalle
Samalla Lahtisen esittämä Pia Jalonen ja hänen aviomiehensä Aaro (Mikko Leppilampi) kipuilevat oman avioliittonsa kanssa.
Dowshiftaajat-sarjan herkkupaloiksi ovatkin muodostuneet Pian (Lahtinen) ja Aaron (Leppilampi) väliset riidat.
”Kysyin juuri Mikolta, että muistaako hän ykköskaudelta, kun ajelimme keskellä metsää ja pysähdyimme kuvamaan kauheaa riitelyä. Silloinen ohjaajamme Teppo Airaksinen loi tyylilajin, jossa kohtaukset ovat pitkiä ja kamera seuraa näyttelijöitä ympäriinsä. Sitä oli superkiva näytellä”, Niina Lahtinen kertoi sarjan kuvauksissa Sipoossa.
Lahtinen toteaa, että sarjaa on pariskunnallisessa mielessä terapeuttista tehdä. Pia on estoton ja tyly. Hän käyttäytyy tavalla, jolla Lahtinen ei käyttäytyisi koskaan.
”Sarjan kuvauksissa on kivointa rento improvisaatiohenkisyys. Kohtaukset eivät ole niin klaffitarkkoja kuin yleensä. Tavoittelemme luonnollisia reaktioita. Saatamme sanoa Mikon kanssa toisillemme, että haista sinä v…u. Se kuulostaa paperilta tylyltä, mutta lopputuloksessa paljon luontevammalta. Totesinkin juuri, että voi kun voisin joskus huutaa yhtä raivopäisesti omalle puolisolleni. Se olisi varmasti terapeuttista”, Lahtinen nauraa.
juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Downshiftaajien ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin marraskuuta 2015 Elisa Viihteessä. Sarja on Suomen ensimmäinen viihdepalvelun alkuperäissarjana toteutettu laajamittainen draamasarja. Ala on kokenut suuren murroksen. Muutamassa vuodessa alkuperäissarjoja on tuotettu kymmeniä.
”Silloin tuntui kummalliselta, kun sarja sai ensi-iltansa Elisa Viihteessä. Sen jälkeen on tullut monenlaista sarjaa, kuten Sipoon herttua ja Maanantai, jonka haluaisin katsoa seuraavaksi.”

Downshiftaajien kolmannen kauden keskeisenä teemana on maallemuutto. Riihimäellä asuva Lahtinen viihtyy sivummassa kaupungin sykkeestä.
”Asun puisessa hirsitalossa, jossa on takka, sauna oma puutarha. Saan omasta maasta marjat ja herukat. Oma asuinpaikkani ei ole aivan yhtä syrjässä kuin tämä talo. Täällä voisi kulkea nakuna paljuna sisälle”, Lahtinen naurahtaa.
Näyttelemisen lisäksi Lahtinen ohjaa ja käsikirjoittaa. Parhaillaan työn alla on tv-projekti, jota ei vielä saa julkistaa.
”On kiva, kun saa tehdä monipuolisesti kaikkea. Siihen tähtään jatkossakin. ”
Downshiftaajien kolmannen tuotantokauden udet jaksot tulevat katsottaviksi Elisa Viihteen Aitio-suoratoistopalveluun loppuvuodesta 2020.





Voi luoja että on surkeeta..