My Own Ghost tuo goottihenkistä popmetalliviestiä suoraan Luxemburgista. Vasta vuoden yhdessä soittanut kokoonpano ei kuitenkaan ole mikään aloittelevien räkänokkien harjoitusleiri. My Own Ghost kuulostaa yllättävänkin varmalta ja hallitulta. Lisäksi bändillä on mainio vokalisti, Julie Rodeschin äänessä on lämpöä ja tunneskaala on laaja. Musiikin osalta on virkistävää kuulla gootilta tuoksahtavaa melodista hevanderia ilman massiivista sinfoniaorkesterin pauhua. My Own Ghost on kuin Evanescencen ja Within Temptationin maanläheisempi versio. Bändissä on myös ripaus Paramoren hittihakuista ja emotionaalista pophenkisyyttä.
Jossain yhteydessä heitettiin soundivertailuun myös Evanescencen ja Fleetwood Macin yhteenliittymä , mikä ettei jos puhutaan Fleetwood Macin tuoreimmasta inkarnaatiosta. Mutta, kuuntele vaikka mukavan rouhea mutta törkeän melodinen pop-metallipyöritys Waiting in the wings – kuin Within Temptation -muottiin valettua Paramorea. Crystal ball on kohtalokkaana puoliballadina vastustamaton ilmestys. Bad love testailee hieman harmaampaa, jopa post-punkilta vaikuttavaa materiaalia. Silence on jo turhankin selkeää ”Within Evanescencea”. Free fall on jälleen ripeä mutta tunteeseen hukkuva rokitus – Paramorella terästettyä poppimetallia.
My Own Ghost vakuuttaa vahvojen melodioiden lisäksi innostuneella otteella ja rock-henkisellä asenteella. Vaikka materiaali on siloiteltua ja tunteellista, kitaroihin on jätetty terävää ilmettä. Esimerkkinä vaikkapa Broken mirror, joka alkaa elektronisilla rytmeillä, jatkuu hieman post-punk -vivahteita lainaavilla kitaroilla ja kertsiin löytyy popmetallin suunnalta kauhottua suurta emootiota. My Own Ghostin toivoisi löytävän laajemman kuulijakunnan hyväksynnän mutta bändin pitää ehkä vetää vahvempia suuntaviivoja äärilaitojen suuntaan – joko gootin tai emotionaalisen rockin leiriin. Sinfoninen popmetalli kannattaa jättää väliin – kyseiseen lokeroon on maailmalla jo selkeää ylikapasiteettia.
