Mikko Kuustonen julkaisee uutta vuosien tauon jälkeen. Mikko Kuustonen kertoo löytäneensä laulunkirjoittajana vapautta ja vimmaa. Uusista lauluista ensimmäisenä julkaistaan Elävien kirjoissa -niminen single. ”Musiikin tekeminen ja varsinkin laulujen kirjoittaminen on aina ollut oman identiteettini ydin.”
Valo ja intohimo yhdistettynä elämänkokemukseen ja ajan suomaan karismaattiseen rosoon vakuuttivat levy-yhtiön edustajat Kuustosen uusien laulujen äärellä. Tuntui, että Kuustosen tulkinnan lämmölle ja tekstien puhuttelevuudelle on tässä hetkessä selkeä tilaus.
Artisti valmistelee parhaillaan uutta albumiaan ja kokee tässä mahdollisuudessa jo anarkiaa.
”Katselen aina mieluummin eteenpäin mutta pidän myös mahdollisena sitä, että tämä albumi on viimeiseni. Ajalle on tunnusomaista keskittyä yksittäisiin biiseihin ja olen etuoikeutettu tehdessäni samalla kokonaisuutta”.
”Ensimmäiset lauluni täyttävät viisikymmentä vuotta. Nyt huomaan kirjoittavani uusia biisejä samalla vapaudella ja vimmalla kuin teininä, mutta eletyn elämän kokemuksella”.
Ensi vuonna Mikko Kuustonen palaa myös konserttilavoille sekä oman bändinsä että suurten klassisen musiikin orkestereiden kanssa. Konserteista tiedotetaan myöhemmin lisää.




