Metallican entinen basisti Ron McGovney täyttää tänään 58 vuotta.
Ron oli mukana Metallican demovuosina. Tietojen mukaan jännite basistin ja Dave Mustainen välillä alkoi käydä liian intensiiviseksi. Mies on myöhemmin todennut, että oli bändin tyypeistä vähimmässä määrin kiinnostunut Metallican uudesta musiikkityylistä, thrash metallista.
Lisäksi Ron on myöhemmin todennut, ettei Metallican kaltainen elämäntyyli olisi sopinut hänelle. Lisäksi yksityisyyden menetys toisessa vaakakupissa ja toisessa raha, Ron valitsisi aina yksityisyyden rahan edelle.
Ron soitti lopulta Metallicassa lokakuusta 1981 joulukuuhun 1982. Mies soitti ennen Metallicaa James Hetfieldin kanssa samassa yhtyeessa nimeltään Leather Charm.
Metallican jälkeen basisti soitti vielä bändissä nimeltään Phantasm, mutta musiikkiura jäi sittemmin tekemättä.




