Mads Mikkelsenin tähdittämä The Last Viking saa Suomen ensi-iltansa 12. syyskuuta
Tanskalaisen ohjaajan Anders Thomas Jensenin uusi elokuva on herättänyt kansainvälistä huomiota jo ennen ensi-iltaansa. Se on valittu sekä Venetsian elokuvafestivaalin Official Selection – Out of Competition -sarjaan että Toronton elokuvafestivaalin Centrepiece-ohjelmistoon, jonka yhteydessä on myös elokuvan Pohjois-Amerikan ensi-ilta.
Päätähdet Mads Mikkelsen (Jahti, Yhdet vielä) ja Nikolaj Lie Kaas (Oikeuden metsästäjät) ovat jo kuudetta kertaa yhteistyössä Jensenin kanssa. Ohjaaja-käsikirjoittaja Jensen tunnetaan omaperäisestä huumorista ja inhimillisiä teemoja käsittelevistä tarinoista. Hän voitti Oscar-palkinnon lyhytelokuvallaan Election Night (1999), ja hänen edellinen elokuvansa Oikeuden metsästäjät (Riders of Justice 2020) oli menestys niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin.
Tulevaisuus näyttää valoisalta. Anker vapautuu 15 vuoden vankilatuomion jälkeen ja suunnittelee matkaa paratiisiin viettääkseen loputonta lomaa. Ennen sitä hänen on kuitenkin saatava käsiinsä ryöstösaalis, jonka vuoksi hän joutui vankilaan – rahat, jotka hänen kaksoisveljensä Manfred on piilottanut. Valitettavasti Manfred on vetäytynyt traumaattisten kokemusten vuoksi uuteen alter egoonsa, Beatlesien keulahahmoon John Lennoniin. Ja tämä “John” ei tiedä mitään kadonneista rahoista.
(Nordisk Film)




