Pitkän linjan kitaristi ja musiikintekijä Jimmy Westerlund on noussut maailman arvostettujen kitaristien joukkoon.
Maailman suurin kitaralehti Guitar Player julkaisi juuri Westerlundin taitoja ja tyyliä ylistävän pitkän artikkelin ja on ottanut suomalaiskitaristin mukaan masterclass-videosarjaan, jossa kitaristit avaavat soittonsa takaa löytyviä salaisuuksia.
”Kun Jason Sidwell soitti mulle, luulin ensin, että se on vitsi, eihän ne nyt soita mulle Guitar Playerista! Hän oli kuitenkin varma siitä, että se tarina on kerrottava, miten joku tällainen random-jäbä Suomesta päätyi Giantiin”, Westerlund kertoo tiedotteessa
Westerlundin nimi on noussut Suomessa esille esimerkiksi One Desiren, Sturm und Drangin ja Jonne Aaronin taustalta sekä Yö-yhtyeen Minne tuulet vie -albumin tuottajana. Hän on samalla tehnyt töitä maailman rock-huippujen ja suurimpien levy-yhtiöiden kanssa.
Viimeisin uusi pesti on rooli legendaarisen yhdysvaltalaisyhtye Giantin kitaristina, tuottajana ja säveltäjänä Dann Huffin jalanjäljissä Stand and Deliver -albumilla.
Lisäksi hän on soittanut muun muassa Khalil Turk & Friends – TURKISH DELIGHT III -levyllä yhdessä useiden kansainvälisesti tunnettujen rockmuusikoiden, kuten Marty Friedmanin, Glenn Hughesin, James LaBrien, Billy Sheehanin, Vinny Appicen ja Ian Paicen kanssa.
Guitar Playerin toimittaja Jason Sidwell toteaa, että Westerlund kuulostaa jopa enemmän 80-luvun isoilta alan kitaristinimiltä kuin mitä he itsekään ovat tänä päivänä tyylillisesti.
”Tämä on kuitekin sitä musaa, mitä olen itse elänyt ja soittanut pienestä pitäen, ja en usko, että olisinkaan kymmenen vuotta sitten ollut valmis tähän. Haluan myös kiittää Jasonia lämpimästi siitä, miten hän on tukenut minua tässä kaikessa.”
Guitar Playerin artikkelissa pureudutaan 80-luvun melodisen kitaraperinteen jatkumiseen, ja Westerlund on nostettu Steve Lukatherin sekä Neal Schonin kaltaisten nimien rinnalle.
”Tuntuu valtavalta tunnustukselta, että tällainen kitaramaailman instituutio huomioi minut.”
Usean bändin hovituottajaksi noussut Jimmy Westerlund on ehtinyt uransa aikana tehdä klassisen melodisen rockin lisäksi yllättäviä aluevaltauksia, joista mainittakoon yhdessä Pittbullin kanssa kirjoitettu Game On, joka toimi vuoden 2010 jalkapallon MM-kisojen maskottikappaleena.
Biisin sisältänyt albumi nousi Yhdysvalloissa Billboardin World Music -listan ykköseksi ja pysyi listalla 14 viikon ajan. Kaikkiaan Westerlundin tekemien biisit ja tuotannot ovat keränneet tähän mennessä yli 200 milljoonaa kuuntelukertaa maailmanlaajuisesti.
Westerlundin lähitulevaisuuteen liittyy sooloartistina toimimisen lisäksi töitä tuottajana sekä biisinkirjoittajana pääosin ulkomaisille artisteille. Suomessa hän työskentelee One Desiren sekä pian julkaistavan Even 40-vuotisjuhlalevyn Viimeisen mohikaanin tuottajana.
Hän lähtee myös Even kanssa kiertueelle, jonka bändissä ovat Westerlundin lisäksi Anssi Nykänen sekä Puke Kataja. Lisäksi hän aikoo jakaa tietämystään melodisen rock-kitaran saralta esimerkiksi klinikoilla, omilla keikoilla sekä vastikään perustamallaan YouTube-kanavalla.
Guitar Playerin tulevat masterclass-jaksot päivittyvät myös samalle kanavalle.
Samalla astuminen taustavelhon roolista sooloartistiksi on Jimmylle sekä kutkuttava että myös hieman hämmentäväkin hetki.
”Koen, että tämä on selkeä käännekohta urallani. Näiden vuosikymmenten jälkeen, jolloin olen aina ollut ’se toinen jätkä taustalla’ – ja toki myös nauttinut siitä roolista – oman musiikin tekeminen omalla äänelläni on yhtä aikaa riski, mutta se on juuri se, mitä haluan tehdä, jotta pysyn inspiroituneena”, Westerlund sanoo.
Kuva: Jimmy Westerlund




