Love Island Suomi käynnistyy – korona viivästytti starttia viikolla: näin toimittiin kulisseissa koronatartunnan laittaessa kuvaukset jäihin

Koronan siirtämän Love Island Suomen kolmas tuotantokausi käynnistyy tänään maanantaina 23.8. klo 21 AVAlla ja jo tuntia aiemmin mtv-palvelussa sekä C Moressa.

Tuotantoryhmässä todettujen kahden koronatartunnan vuoksi saarelaisten kokoonpanossa nähdään muutos.

Ensimmäisen jakson kuvaaminen ehdittiin aloittaa viikko sitten ja sitä on jatkettu eilen sunnuntaina.

Eristimme varotoimena saarelaiset viikoksi ja testasimme heidät vielä varmuuden vuoksi kolmannen kerran. Saarelaiset palasivat villaan sunnuntaina ja nyt olemme päässeet jatkamaan vastuullisesti ohjelman tuotantoa siitä, mihin se viikko sitten jäi. Nyt pääsemme palaamaan normaaliin kuvausrytmiin”, ohjelman vastaava tuottaja Eevamaria Vassinen MTV:ltä sanoo.

Koronatartunnoista johtuen saarelaisten kokoonpanossa tehtiin muutos. Nicon sijaan villaan asteli lahtelainen Muhamed, 23.

Muhamedin perhe on aikoinaan tullut Suomeen Bosnia-Herzegovinasta. Sukulaisten kovat kokemukset Jugoslavian sodassa ovat tuoneet Muhamedin elämään perspektiiviä, joka saa hänet vaikuttamaan vuosiaan kypsemmältä.

Olemme tuotannossa varautuneet useisiin juonenkäänteisiin ja tämän vuoksi meillä on upeita sinkkuja jatkuvasti valmiina liittymään saarelaisten joukkoon – luonnollisesti tarkkojen koronatoimien kautta”.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone