Kirja: Jippu kertoo muistelmissaan rankasta elämästään avoimesti: ”Olen kiitollinen saadessani olla hengissä”

Uutuuskirja Jippu – Kun perhonen lakkaa hengittämästä kertoo laulaja Jipun tarinan. Kirjan on kirjoittanut toimittaja Kai Kortelainen ja Jippu itse.

Laulaja-lauluntekijä ja evankelista Jippu eli Meri-Tuuli Elorinne (s.1985) on julkaissut poikkeuksellisen avoimen muistelmakirjan. 36-vuotiaan Jipun elämä on ollut poikkeuksellisen rosoista. Hän avautuu eletystä elämästään rehellisesti, itseään ja ketään muutakaan säästämättä.

Elämä lähti väärille raiteille jo lapsena.

Kun Jippu syntyi, hänen siskonsa Marjut oli rippi-iässä ja veli Markus oli tullut täysi-ikäiseksi. Isoveli keksi Jippu-nimen pikkusiskolleen tämän ollessa kolmekuukautinen.

Äiti Mervin ja oopperalaulajaisä Jorma Elorinteen avioliitto natisi liitoksistaan iltatähden syntyessä, eikä vauva tuonut perheen arkeen kaivattua auvoa.

Minusta piti tulla pelastaja. Äitini uskoi vakaasti, että isäni lakkaisi pettämästä, kun perheeseen syntyy vauva. Sain syntymälahjaksi syyskuussa 1985 iltatähteyden, täyttymättömien toiveiden tynnyrin ja vaikeiden ihmissuhteiden paskaämpärin. Minut oli tehty pelastamaan vanhempieni avioliitto, Jippu kertoo kirjassa.

Kuuluisa isä matkusteli ja oli paljon poissa kotoa. Oopperamaailman kulissit tulivat tutuksi myös kuopukselle.

Jippu kuvailee riipaisevasti lapsena kokemaansa turvattomuutta. Perheessä käytettiin runsaasti alkoholia. Kerran hän joutui kohtaamaan isoisän raivon kieltäydyttyään syömästä lautastaan tyhjäksi.

”Miehen käsi kohottautui kohti komeron kattoa. Kuulin viuhuvan äänen, ja samassa tunsin vihlovan kirpaisun ihollani. Sattui. Silmissäni sumeni. Sen jälkeen sumenivat myös muistikuvani, mutta eivät täysin. En koskaan unohda pelottavaksi muuttunutta pappaa, ruoskamaista tempaisua ja kirvelevää lapsenihoani.”

Toki lapsuuteen mahtui myös ihania hetkiä. Niitä on kuitenkin kirjassa vain välähdyksittäin.

Pystytimme naapurin Millan kanssa Vaaralan pihamaalle koko kesäksi teltan. Siellä saivat leikkiä rivitalon kaikki lapset. Meitä oli paljon. Leikimme yhdessä talkkaria, kirkonrottaa ja keinuimme pihakeinussa. Millan lisäksi vietin paljon aikaa Metun kanssa. Äitini oli Metun perhepäivähoitaja.

Pääosin muistelmateos on rajua ja pysäyttävää luettavaa. Tragediat seuraavat toisiaan: väkivaltaa, psykooseja, aviorikoksia ja kuolemaa.

Jipun isosisko kuolee oman käden kautta eikä hautajaisiin tule juuri ketään. Isäpuolen Mikon kuolema nosti lapsuuden traumat pintaan.

Mikon kuolema nosti pintaan lapsuuden traumat ja muistot kipeistä kulissijouluista ja valheellisista Joulumaa-duetoista. En mennyt hautajaisiin. Enää minun ei tarvitsisi miellyttää enkä kokenut tarpeelliseksi suostua äitini pyyntöön laulaa tässä surujuhlassa. Halusin jo kääntää uuden sivun, en laulaa viimeistä duettoa arkun äärellä.

Myös kimurantit miessuhteet esimerkiksi Jussi Parviaisen ja Jussi Lammen kanssa käydään läpi niin säästelemättä, että paljastuskirjan kriteerit täyttyvät. Lähestymistapa on kuitenkin armollinen. Menneitä muistellaan toteavasti, ei mässäillen ja ketään tuomitsematta.

Jippu kertoo avoimesti erilaisista riippuvuuksistaan ja rajatilapersoonallisuushäiriöstä. Hän meni alkoholistien aikuiset lapset -ryhmään ja läheisriippuvuusryhmään jo 16–17-vuotiaana.

Olen istunut ryhmiä, palavereja ja terapioita tuhansia ja taas tuhansia tunteja elämässäni. Koko elämä vittu terapiaa kahdeksasta ikävuodesta eteenpäin, Jippu toteaa.

Ennen musiikkiuraansa Jippu oli mallina. Hänen esikoisalbuminsa Salaisuuksia, joita yksinäiset huutaa unissaan julkaistiin syyskuussa 2006. Levy myi kultaa ja sai vuoden debyyttialbumin Emman.

Menestyksen keskellä elämässä myllersi kunnolla. Jippu ihastui varattuun tuottajaan, joka otti avioeron hänen takiansa. Päihteet tulivat taas mukaan elämään. Aamut alkoivat lämpimällä Camparilla.

Jos kerran menen miehistä sekaisin ilman viinaakin, voin kai yhtä hyvin sekoilla heidän kanssaan viinankin kera, järkeilin ahdistukseni keskellä. Ainakin kielletyt tunteet oli helpompi kestää promilleissa kuin ilman niitä, selitin itselleni. Parin vuoden kuiva kausi päättyi kuin seinään.

Kuva: Juha Mustonen

Viihdemaailma ei sopinut Jipulle. Hän löysi tien elämän syvempään merkitykseen ja toisiin ihmisiin uskon avulla. Hän jätti pop-laulajan uran ja siirtyi hengelliseen musiikkiin.

Minusta tuli kirkossa kärsimyksen ja haavasymboliikan ikoni. Iltani saivat nimen Haavani ovat lahjani. Haava sitä, haava tätä. Loppujen lopuksi puhuin enemmän omista haavoistani kuin Kristuksen haavoista. Ajattelin olevani kuin marttyyri suunnattoman suuressa tuskassani ja helvetissäni. En ollut koskaan ajatellut, että monella muullakin saattoi olla elämässä vaikeaa.

Jipun mukaan hän ei musiikkiuransa aikana koskaan tuonut mielenterveysongelmiansa julkisuuteen, mutta hän toivoo julkitulollaan voivansa rohkaista siihen, että myös mielenterveyden piiriin lukeutuvista kysymyksistä uskalletaan puhua ja hakea niihin apua.

Olen kiitollinen saadessani olla hengissä ja voidessani antaa oman pienen mutta kyynelverellä hikoillun panokseni asiasta käytävään keskusteluun.

Kursivoidut kohdat ovat kirjasta Jippu – Kun perhonen lakkaa hengittämästä. Lue näyte e-kirjasta Elisa Kirjasta.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone