Suomalainen Enni Levi kertoo uutuuskirjassaan Eliittiseuralaisen päiväkirja seksityöstään Euroopan suurkaupungeissa. Kirjasta selviää, miten hän päätyi alalle, millaisia tuntemuksia se herättää ja mitä tapahtui makuuhuoneissa upporikkaiden kanssa.
Enni Levi on salanimi. Hän kertoo syntyneensä keskiluokkaiseen perheeseen ja tienneensä jo lapsena haluavansa korkeasti koulutettu ja hyväpalkkainen saadakseen matkustella ja toteuttaa seikkailunhaluaan. Hän kertoo eläneensä hyvän ja tavallisen lapsuuden.
Laudaturin ylioppilaana hän pääsi suoraan haluamaansa yliopistoon halutulle tieteenalalle. Hän aloitti maisteriopinnot yhdessä Euroopan parhaista yliopistoista. Kirjassa opinahjot ja asuinpaikat on pimennetty yksityisyyden suojaamiseksi.
Levi kertoo olleensa jo nuorena seksuaalisesti avoin. Opiskeluaikoina hän hankki lisätienestejä stripparina. Eräässä toisessa suurkaupungissa hän innostui hakemaan luksusseuralaispalvelun palkkalistoille. Kyseinen firma välittää tyttöjä erityisen varakkaille miehille.
”Yllättäen firma suosi tyttöjä, joilla ei ollut pitkää taustaa seksityöläisenä tai ainakaan katuprostituoituna. Kiertoteitse ilmaistiin myös, ettei sauhuttelijana tai lapsia saaneena tarvinnut vaivautua hakemaan. Hakijoilla tuli olla riittävät rahalliset varannot muista töistä, jotta varmistettiin, ettei kukaan lähtenyt tekemään töitä ainoastaan rahan tarpeesta. Minä ilmoitin erikseen olevani päätoiminen opiskelija”, Enni avaa hakuprosessia.
Siitä alkoi luksusseuralaisen ura, joka oli Ennin mukaan kaiken kaikkiaan yhtä unohtumattomien petikokemuksien kimaraa.
”Paikallista sananlaskua lainatakseni, suurin osa asiakkaistani ei todellakaan ollut ensimmäistä kertaa seksirodeossa – asiakkaiden taidot ja varustukset yllättivätkin lähes aina positiivisesti. Monet olivat kokeneita panomiehiä, joille suurinta herkkua oli tuottaa myös meille tytöille nautintoa. Luonnollisesti asiakaskirjoon mahtui sekä kokeneempia jannuja että neitsyitä, mutta kaikkien kanssa petipuuhat sujuivat pitkälti aina kaikkien taiteiden sääntöjen mukaisesti.”
Enni olisi voinut ikänsä puolesta voinut olla useimpien asiakkaidensa tytär. Suuri ikäero ei haitannut häntä. Päinvastoin.
Koin myös ikäeron kiihottavana, joten kolmekymppisten asiakkaiden suuri määrä suorastaan harmitti aina silloin tällöin. Vanhempi, hyvin varusteltu isäpuolimateriaali edusti asiakassegmenttinä minulle kuuminta hottia.
Kaikki asiakkaat eivät toki olleet miellyttävimmästä päästä ja monesta ihastuneesta tai jopa rakastuneesta asiakkaasta tuli riippakivi.
Ennin mukaan oli hyvin häilyvää, lipesikö asiakas oikeasti fantasiamaailmaan, vai oliko joidenkin kohdalla kyse GFE-kokemukseen kuuluvasta näytelmästä, jolloin molemminpuoliset pehmeät löpinät kuuluivat asiaan.
”En tietenkään aina itsekään ollut immuuni pienimuotoisille ihastuksille, mutta pää oli pidettävä kylmänä
vaikka minkälaisten komistusten kanssa. Molemmat osapuolet palasivat usein järkiinsä tapaamisen jälkeen, sillä harvemmin asiakkaat odottivat seuraavilla treffeillä kihlasormuksen kanssa – ehkä korkeintaan lahjan ja samppanjapullon kera. Mielenkiintoinen ilmiö kuitenkin oli, että lähes jokainen mies antoi tapaamisen aikana henkilökohtaisen puhelinnumeronsa ja toivoi tapaamista myös työn ulkopuolella.”
Kirjaan kannattaa suhtautua mieluummin kepeänä kesälukemisena kuin hakea syväluotaavaa analyysia seksityöläisyydestä. Useimmat tarinat on kirjoitettu kieli poskessa, vaikka niiden todenperäisyyttä ei ole syytä epäillä.
Seksiä harrastetaan kirjassa useamman luku- tai kuuntelusession edestä. Enni kertoo, että asiakkaan ja kahden seuralaisen välisten kimppakeikkojen olleen niin hekumallisia, että hän olisi voinut jopa maksaa niistä.
”Kutsuisin kimppakeikkoja kaikkien bisnesorientoituneiden biseksuaalien taivaaksi – niihin kuuluu paitsi enemmän rahaa myös enemmän tissejä. Minäkin olisin voinut maksaa näistä kokemuksista, sillä pääsinhän itsekin hönsimään upeiden kollegoideni kanssa. Asiakkaiden lisäksi halusimme toki tuottaa myös toisillemme mahdollisimman hyvän kokemuksen”, Enni kertoo kirjassa.
Enni ei kadu mitään. Työ opetti hänelle paljon ja hän on ylpeä kokemuksistaan.
Voin kiikkustuolissa myhäillen muistella, kuinka olen pelehtinyt useammankin playboy-pupun kanssa ja päässyt nauttimaan lukuisista kolmen kimpoista, jollaisia monet eivät koe välttämättä koskaan.
Eliittiseuralaisen päiväkirja on julkaistu myös e-kirjana sekä Sara Wellingin lukemana äänikirjana. Lue tekstinäyte Elisa Kirja -palvelusta.
Onneksi olkoon huoraamisesta. Maailman vanhin ammatti, en suosittelisi tyttärelleni, mutta kaikki löytäköön oman polkunsa. Tsemppiä jatkoon. Ei se lienee kuitenkaan kannustettava ammatti ole?