Kirja: Brian Johnson vaihtoi tuulilaseja maanteillä ennen AC/DC-yhtyeeseen liittymistä – näin hän auttoi läheisiään tultuaan miljonääriksi

AC/DC:n keulakuvan Brian Johnsonin muistelmateos julkaistiin syksyllä suomeksi. Brianin elämät -kirja käy läpi rakastetun raspikurkun elämää ja uraa vuoteen 1980, jolloin AC/DC:n klassikkoalbumi Back in Black julkaistiin.

Kyseessä oli Johnsonin ensimmäinen levy yhtyeen riveissä. Se nousi kaikkien aikojen myydyimmäksi rock-albumiksi 50 miljoonan kappaleen myynnillään.

Back in Black muutti myös Johnsonin elämän. Hänestä tuli rikas ja palvottu rocktähti. Ellei yhdessä yössä, niin hyvin nopeasti kuitenkin.

Mielenkiintoista on lukea, millaista Johnsonin elämä oli ennen parrasvaloihin nousua. Hän teki raskaita päivätöitä, ui veloissa eikä osannut edes haaveilla menestyksestä. Toisinaan ovella seisoi ulosottomies.

Tulloin 70-luvun lopulla Johnson vaikutti rockyhtye Geordien riveissä. Bändin jäsenet olivat b-luokan kuuluisuuksia kotikaupungissaan Newcastlessa, mutta muualla Britanniassa heitä ei tunnettu.

Koska bändi ei löynyt leiville, rahaa piti saada päivätöistä. Johson olikin ahkera ja tunnollinen työmies. Kirjassa käydään läpi vaihe, jolloin Johnson hankki tienestejä vinyylikattoja asentamalla ja vaihtamalla auton tuulilaseja maanteillä.

”Tuulilasinasentajaa etsitään”, luki ensimmäisessä huomaamassani ilmoituksessa, ja siinä oli puhelinnumero. En edes muista, tarjottiinko sillä sivulla muita paikkoja. Näin vain sanan ”tuulilasinasentaja” ja ajattelin… miten vaikeaa tuo voi olla? Minähän olin laatinut höyryturbiinien piirustuksia voimalaitoksille, ja jos yksikin mittaukseni olisi ollut tuuman tuhannesosankin pielessä, olisi tapahtunut katastrofi. Lasinpalan kiinnittäminen autoon ei varmasti olisi aivosoluilleni liikaa”, Johson muistelee elämäkerrassaan.

Johnson kutsuttiin esihaastetteluun 25 kilometrin päähän kaupungista. Hänen pahin pelkonsa oli, ettei hänen kuplavolkkarinsa selviytyisi matkasta.

”Virta-avain oli katkennut kauan sitten, joten auton käynnistäminen tapahtui teelusikan vartta kääntämällä”, Johnson kuvailee kirjassaan.

Yksi työkeikka muutti elämän suunnan. Johnson hälytettiin korjaamaan tuulilasi autosta, jossa rocktähti Ian Dury matkusti loppuunmyytyyn konserttiinsa. Hän vaihtoi lasin pikaisesti ja muusikko ehti keikalle. Korjauksen päätteeksi Johnson sai tuplapalkkion. Lisäksi Dury ojensi hänelle tummenetun ikkunan takaa t-paidan.

”Olisinpa tuo minä”, Johnson ajatteli katsoessaan horisonttiin kaasuttavaa autoa.

Se ei johtunut vain siitä, että olin tavannut rocktähden. Yhtäkkiä minä tiesin, että voisin tehdä sen uudelleen – vaikka olin yli kolmekymppinen ja epäonnistunut jo kerran. Totuus oli tietenkin se, ettei minulla oikeastaan ollut valinnanvaraa”

Melko pian tämän jälkeen alkoi tapahtua. Johnsonia pyydettiin AC/DC:n laulajaksi alkuperäisen laulajan Bon Scottin menehdyttyä traagisesti.

Kun Johnson kertoi isälleen päässeensä töihin AC/DC:hin, isä kuuli, että kyseessä on äskettäin kansallistettu yritys.

”Isäni mielipide oli, että jos hän ei ollut koskaan kuullut jostakin bändistä, se tarkoitti, että bändi olivat epäonnistunut saavuttamaan minkäänlaista merkittävää menestystä. Mutta nyt puhuttiin miehestä, jolle The Beatleskin oli liian haastavaa musiikkia”, Johnson kertoo kirjassa.

Johnsonin mukaan uusi työ ei ollut kestänyt vielä viikkoakaan, kun hän istui jo suihkukoneessa matkalla trooppiselle Länsi-Intian saarelle.

Kirjassaan hän muistelee hetkeä, jolloin hän sai käsiinsä postissa tulleen Back in Black -albumin.

”Vedin levyn pahvisesta suojakuorestaan, pitelin sitä käsissäni ja tuijotin sitä tuntikausilta tuntuvan ajan. Kokomustassa kannessa oli AC/DC:n logo, jonka ääriviivat oli piirretty harmaalla, ja sen alla
levyn nimi haalistuneilla suuraakkosilla. Kansi oli erittäin yksinkertainen… ja uskomattoman cool.”

Johnson oli tuolloin käymässä vanhemmilla, ja heillä ei ollut levysoitinta. Muutamaa tuntia myöhemmin hän istui roudarinsa Derekin olohuoneessa, ja Back in Black pyöri levylautasella. Avausraita oli tietenkin ”Hell’s Bells”, jossa laulu alkaa vasta puolentoista minuutin kohdalla.

Se on pitkä aika, ja hetken ehdin jo pelätä, että minut oli unohdettu kokonaan. Mutta ajattelin koko ajan, että tämä kuulostaa ihan saatanan hyvältä. Tunsin kylmiä väreitä.”

Johnson astui suuriin saappaisiin ja näytti osaamisensa Back in Black -levyllä. Levy mahdollisti sen, että hän saattoi unohtaa päivätyöt lopullisesti.

”Parasta Back in Blackin menestyksessä oli se, että se salli minun antaa takaisin niille, jotka olivat aina olleet tukenani – ennen kaikkea läheisilleni, isälleni ja äidilleni, veljelleni Mauricelle, sisarelleni Julielle ja
toiselle veljelleni Victorille
.”

”Kun rojaltishekkejä alkoi tulla, ostin vanhemmilleni oman talon Dunstonin viereiseltä Whickham Bankin kukkulalta, mistä avautuu hienot näkymät Newcastlen ylle. Isääni ajatus hermostutti, sillä hän ajatteli, että hän kaverinsa klubilla eivät enää puhuisi hänelle, ellei hän maksaisi vuokraa kunnalle. Mutta hän muutti mielensä… ja loppujen lopuksi hänen kaverinsa olivat tietenkin iloisia hänen puolestaan.”

Kursivoidut kohdat ovat kirjasta Brianin elämät. Teos on saatavilla e-kirjana. Lue näyte Elisa Kirja -palvelusta.

Pääkuva: Steve Read

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone