”Käyköhän tässä tosiaan niin, että tänä keväänä pääsee vielä keikoille…”, hehkuttivat Maustetytöt pari viikkoa sitten julkistaessaan kevään keikkalistaa. Ensimmäinen listan
Lue lisää
Muutama vuosi sitten 22-Pistepirkko oli joko hajonnut tai lomailemassa toistaiseksi.Kukin jäsenistä teki omalla taholla omiaan. Sitten Pekka Strengin poika Joonia pyysi Pirkkoja
Lue lisää
Lukuisia kultaa-ja platinaa myyneitä albumeita julkaissut The 69 Eyes on solminut uuden levytyssopimuksen Gabi Hakasen Vallila Music Housen kanssa. Muun
Lue lisää
Popeda nousee toistamiseen kotiratansa, Teivon Ravikeskuksen, konserttilavalle Tampereella perjantaina 10.6. Edellisestä ”Popeda radalla” -konsertista on ehtinyt kulua aikaa kolme vuotta.
Lue lisää
Entinen Dream Theater -rumpali, nykyisin The Winery Dogs -yhtyeessä soittava Mike Portnoy joutui vastaamaan Sobre La Dosisin videohaastattelussa kysymykseen suosikkivuosikymmenestä
Lue lisää
Pääkaupunkiseutu saa ensi kesänä uuden ja ison musiikkifestivaalin Tapiolan urheilupuistoon Espooseen. Elokuun 19.-20. päivinä järjestettävän Tapiola Festivaalin lavalle nousee yhteensä
Lue lisää
21.-23.7. järjestettävä Tammerfest tarjoaa pääareenallaan Ratinanniemen festivaalipuiston luonnonkauniissa miljöössä kotimaisten huippuartistien keikat. Tämän vuoden ohjelmistoon on kiinnitetty paluukeikkansa tekevät Tehosekoitin
Lue lisää
Lordin ”Lordiversity”-paketista on julkaistu suoratoistoon seuraava albumikokonaisuus, ”Spooky Sextravaganza Spectacular”. Vielä suoratoistojulkaisua odottavat albumit ”Skelectric Dinosaur” (15.2.) ja ”Masterbeast From
Lue lisää
Behmin tuore ja odotettu singlejulkaisu Ethän tarkoittanut sitä löytyy verkosta, myös videon muodossa. Rita Behmin sävellyksen ja sanoituksen on kuvittanut videon muotoon
Lue lisää