Muodin huipulle -sarjasta tunnettu muotisuunnittelija Shavi Lewis on kuollut vain 39-vuotiaana, New York Post kertoo. Hänen tätinsä julkisti suru-uutisen Facebookissa.
Lue lisää
Vuonna 1951 valmistunut komediaelokuva Gabriel, tule takaisin! esitetään keskiviikkona TV1:llä klo 13:20. Tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo naistenviettelijästä, joka on iskenyt
Lue lisää
Saksalaisnäyttelijä Clemens Schick on tuttu monista kansainvälisistä elokuvista. Seitsemän vuotta sitten hän oli viikkokausia kuvaamassa Ivalo-sarjaa Lapissa. Schick näytteli Ivalo-sarjan ensimmäisellä kaudella
Lue lisää
M. Night Shyamalanin käsikirjoittama ja ohjaaman jännityselokuva Unbreakable – särkymätön nähdään tiistaina Subilla klo 21:00 alkaen. Vuonna 2000 ensi-illan saanut elokuva
Lue lisää
Vuonna 1986 valmistunut draamaelokuva kertoo 18-vuotiaasta Ursulasta, joka haluaisi olla aikuinen kaikin tavoin. Ursula-elokuva esitetään tiistaina Yle Teemalla klo 21:50.
Lue lisää
Yhdysvaltalaisnäyttelijä John Lawlor on kuollut 83-vuotiaana. Lawlor kuoli 13. helmikuuta veteraanien saattohoitokodissa New Mexicossa, hänen perheensä ilmoitti Hollywood Reporterille. Hän
Lue lisää
Häjyt 2 keräsi avausviikolla yhteensä yli 56 000 katsojaa. Keskiviikkona 19.2. ensi-iltansa saaneen jatko-osan ennakkonäytöksissä vieraili 4291 ja varsinaisissa näytöksissä 52
Lue lisää
Valentin Vaalan vuonna 1945 ohjaamassa Vuokrasulhanen -komediassa eronnut rouva vuokraa seuralaisia välittävästä firmasta itselleen saattajan ja huomaa joutuvansa huhujen ristituleen. Elokuva
Lue lisää
Yhdysvaltalaisnäyttelijä Lynne Marie Stewart on kuollut 78-vuotiaana, uutisoi Yahoo News. Hän menehtyi perjantaina äkillisesti edenneeseen sairauteen. Stewart tunnettiin laajimmin rooleistaan
Lue lisää
Subilla lauantaina kello 21.00. esitettävää Puhallettu 60 sekunnissa -elokuvaa voidaan pitää todellisena autonromutuselokuvien legendana. Vuonna 1974 valmistunut elokuva kertoo autovarkaasta,
Lue lisää