Kate Winslet, 44, nähdään Ammonite-nimisessä elokuvassa jälleen paljastavassa seksikohtauksessa, tällä kertaa vastaparina on Saoirse Ronan.
Winsletin mukaan kaksikko sai elokuvassa toteuttaa nakukohtauksen täysin omista lähtökohdistaan. Kate ja Saoirse suunnittelivat itsenäisesti kohtauksen ”koreografian”.
Hollywood Reporterin haastattelussa Winslet toteaa, ettei kohtaus ollut mikään kevyt välipala mutta näyttelijöillä oli kuitenkin kaiken aikaa turvallinen olo.
Winsletin mukaan ohjaaja Francis Lee jännitti etukäteen kohtausta. ”Jätä se meidän huoleksemme”, oli Winslet todennut.
Winslet pitää lopulta kohtausta yhtenä uransa huippuhetkistä. ”Tunsin ylpeyttä tehdessäni tuota kohtausta. Eikä se tuntunut vähäisessä määrinkään epämukavalta”
Elokuvassa Winslet esittää antropologia 1800-luvun Englannissa, joka rakastuu nuoreen harjoittelijaan.
(People.com)




