Rock-suuruus Queens of the Stone Age saapuu Suomeen ensi kesänä ”The End Is Nero” -maailmankiertueensa saattelemana. Massiivisen suosittu kokoonpano esiintyy Helsingin Jäähallissa maanantaina 4. elokuuta. Illan avausnimenä nähdään vahvassa nousukiidossa oleva lontoolaisartisti So Good. Konsertin lipunmyynti käynnistyy Lippu.fissä perjantaina 24. tammikuuta klo 10.
Joshua Hommen Palm Desertissä, Kaliforniassa vuonna 1996 perustaman Queens of the Stone Agen moniulotteinen musiikillinen kokonaisuus on vuosien saatossa ylittänyt genrerajat kunnianhimoisesti ja yksinkertaisen nerokkaasti. Runsaasta tuotannostaan tunnettu yhtye on uransa aikana julkaissut kahdeksan studioalbumia, joista viimeisin In Times New Roman… ilmestyi vuonna 2023. QOTSA:n hitit, kuten No One Knows, Little Sister, My God is the Sun ja Emotion Sickness ovat sementoineet yhtyeen paikan modernin rock-musiikin jättiläisten joukossa.




