Ohjus-niminen elokuva, eli Inarinjärven jäälle pudonnut neuvostoliittolainen ohjus ja siitä seurannut kansainvälinen mediatapahtuma edustaa suomalaista elokuvaosaamista Göteborgin elokuvafestivaalin pääkilpasarjassa tammikuussa.
Miia Tervon uusi elokuva kilpailee Göteborgissa ainoana suomalaisena fiktioelokuvana.
Tummasävyistä draamakomediaa tähdittää Oona Airola. Elokuva saa kotimaan ensi-iltansa 2.2.2024.
Joulukuussa 1984 Inarijärveen syöksyi neuvostoliittolainen ohjus, ja kansainvälinen selkkaus oli valmis. Draamakomedia kertoo yksinhuoltaja Niinasta, joka saa uuden alun elämälleen paikallisen sanomalehden toimittajana – ja eteensä mahdollisen jymyjutun kylässä, jossa ei koskaan tapahdu mitään. Lappi ja pieni kirkonkylä menevät sekaisin, ja ulkomaisia toimittajia lappaa paikalliseen hotelliin. Tutkimusten keskellä Niina tapaa hävittäjälentäjä Kain, ja samaan aikaan ex-mies Tapio on vapautumassa vankilasta. Niinan on löydettävä rajansa, jotta myös totuus ohjuksesta näkisi päivänvalon.
Aloitin Ohjuksen käsikirjoittamisen neljä vuotta sitten. Minua kiehtoivat vuoden 1984 tapahtumat ja se tapa, millä niihin Suomessa suhtauduttiin. Elokuvan päähenkilö etsii myös omia rajojaan samalla, kun valtionkin rajat tuntuvat olevan hukassa. Nyt, 40 vuotta myöhemmin, rajat ovat taas puheenaiheena ja onkin mielenkiintoista, että nyt niihin suhtaudutaan ihan toisella vakavuudella kuin ennen”, ohjaaja ja käsikirjoittaja Miia Tervo toteaa.
Elokuvan muissa rooleissa nähdään mm. Pyry Kähkönen, Hannu-Pekka Björkman, Tommi Eronen, Jarkko Niemi, Emma Kilpimaa, Milka Ahlroth, Tommi Korpela, Kari Väänänen, Ona Kamu, Sakari Kuosmanen, Kai Lehtinen, Turkka Mastomäki ja Sanna-Kaisa Palo.
Tervon edellinen elokuva Aurora voitti yhteensä seitsemän Jussi-palkintoa.
(SF Studios)




