HBO:n ja BBC:n yhteistuotanto veljeydestä ja väkivallasta – katso traileri

Emmy-palkitun Richard Gaddin uutuussarja Half man on HBO:n ja BBC:n yhteistuotanto. Kuudesta jaksosta koostuvan, veljeydestä ja väkivallasta kertovan minisarjan traileri on nyt julkaistu.  Half Man saa ensi-iltansa HBO Maxilla 24.4.

Niall ja Ruben ovat veljeksiä. Eivät verisukulaisia, mutta niin lähellä kuin voi olla. Toinen heistä on hurja ja uskollinen, toinen nöyrä ja lempeä. Kaksikko oli nuorena erottamaton – he tulivat toistensa elämään kuoleman ja olosuhteiden kautta, eikä heillä ollut muuta kuin toisensa. Mutta kun Ruben ilmaantuu Niallin häihin kolme vuosikymmentä myöhemmin, kaikki näyttää muuttuneen. Hän on jännittynyt. Petollinen. Ei vaikuta omalta itseltään. Ja pian väkivaltainen purkaus vie meidät takaisin menneisyyteen, läpi 80-luvun kohti nykypäivää. Half Man kertoo, mitä näiden rikkinäisten miesten elämässä tapahtui noiden 30 vuoden aikana.

Luvassa on veljeyttä, väkivaltaa ja miesten välisten suhteiden äärimmäistä haurautta. Kun kaikki luhistuu, läheisimmät ihmissuhteet särkyvät joskus kaikista kipeimmin.

Sarjan rooleissa nähdään Richard Gadd, Jamie Bell, Stuart CampbellMitchell RobertsonNeve McIntosh, Marianne McIvor, Charlie De Melo, Bilal Hasna, Julie Cullen, Amy Manson, Anjli Mohindra, Tim Downie, Tom Andrews, Philippine Velge, Stuart McQuarrie, Sandy Batchelor, Piers Ewart, Scot Greenan sekä Charlotte Blackwood, Calum Manchip ja Kate Robson-Stuart. Half Man on Richard Gaddin luoma ja käsikirjoittama. Gadd toimii myös sarjan vastaavana tuottajana. 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *