Hansin matkassa -ohjelmassa Hans Välimäki vierailee Laura Huhtasaaren luona Brysselissä. Ennen yhteistä ruoanlaittoa Välimäki käy tutustumassa Euroopan parlamentin jäsenenä toimivan Huhtasaaren työpaikkaan.
”Onko teillä mitään illanistujaisia täällä keskenänne yli puoluerajojen, että hei, tehdäänkö jotain yhdessä?”, Välimäki utelee taustakuvioista.
”Ei. Minä ja Teuvo Hakkarainenhan olemme sitä mieltä, että EU:n pitäisi pysyä lestissään ja olla mahdollisimman vähän päättämässä Suomen asioista, kun taas nämä muut suomalaiset MEP:it tykkäävät federalismista. Täällähän tehdään yhteistyötä vain niiden kanssa, joiden kanssa ollaan samaa mieltä”, Huhtasaari kertoo.
Mitä Laura Huhtasaari tekee, kun hän ei ole poliitikko?
”Mä elän ja hengitän tätä politiikkaa koko ajan. Välillä voi väsähtää hetkellisesti, mutta sitten voi urheilla tai katsoa jonkun leffan ja sitten taas palata takaisin ja pistää Boris Johnsonin puhe päälle. Olen tosi innostunut tästä politiikasta, en siitä kauheasti ole vapaa-ajallakaan erossa”.
Omaksi poliittiseksi tavoitteekseen Huhtasaari nimeää Suomen takaisin saamisen, muttei avaa näkemystään enempää.
Hansin matkassa tiistaisin kello 20 Nelosella.
(Nelonen)




