Farmi Suomesta vapaaehtoisesti lähtenyt Riina-Maija Palander selventää tuntemuksiaan: ”räpeltämistä on raskasta kattoo sivusta”

Farmi Suomessa Riina-Maija Palander lähti ohjelmasta vapaaehtoisesti. Kaksintaisteluun valittu Jari Isometsä haastoi parikseen Riina-Maija Palanderin, joka ei halunnut astua kilpa-areenalle vaan jätti kisan kesken ja antoi voiton Jarille.

Riina-Maija on päätökseensä tyytyväinen.

Mua ei harmita lähteä kotiin. Kaikki me lähdetään jossain kohden. Mun puolesta Jari voi hyvin ottaa voiton itselleen, koska hän haluaa palata farmille ja jatkaa siellä olemista, kun taas minä en!”.

Riina-Maijaa painoivat kuvauksissa henkilökemioiden ongelmat ja tunne siitä, ettei kuulunut joukkoon.

Siellä oli aika paljon nuoria ja tulin ihan hyvin toimeen heidän kanssa miltei loppuun saakka. Mutta on se vähän sillä lailla, että meillä nelikymppisillä on eri juttujen taso kuin kaksikymppisillä.

Juha (Mieto) ohjeisti välillä ehkä liikaakin. Se alkoi jengistä tuntumaan, että miksi toi kertoo mulle, että kyllä mä osaan. Ajattelin, että en viitsi lähteä besserwisseröimään kellekään mitään, että tehkää mitä haluatte: kaikkihan siitä kärsii, jos se menee niin kuin menee! Mutta ei se ollut pääsyy lähtöön. Aloin vaan tuntemaan, että en kuulu tähän porukkaan”.

Riina-Maijaa ärsytti myös se, että toisin kuin moni muu, hän koki osaavansa farmilla vaaditut työtehtävät.

”Nää siellä opettelee ja arpoo ja mä oon vaan silleen…hohhoijaa, Riina, huokaise ja vedä henkeä syvään. Kun itse osaa ne kaikki, niin sitä räpeltämistä on raskasta kattoo sivusta.

Farmi Suomi torstaisin kello 20 Nelosella ja Ruudussa. Finaali nähdään 21.5.

(Nelonen)

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone