Scream VI. Ohjaus: Matt Bettinelli-Olpin, Tyler Gillett.
1990-luvun puoliväliin tultaessa slasher-elokuva oli raahustanut henkitoreissaan videovuokraamoiden ylähyllyihin ja Anttilan alekoreihin odottamaan varmalta vaikuttavaa kuolemaa. Genren onnistui kuitenkin elvyttämään Wes Cravenin ohjaama ja Kevin Williamsonin käsikirjoittama Scream (1996).
Jo Wes Craven’s New Nightmare (1994) oli kommentoinut kauhuelokuvia metahengessä, mutta Scream käänsi niiden kliseet voimavarakseen vieläkin taitavammin. Sen hahmot – niin murhaaja kuin uhrit – tunsivat kauhuklassikot ja yrittivät hyödyntää tietoisesti niiden kaavamaisuutta.
Scream paitsi tekohengitti kokonaisen lajityypin, muuttui itse moderniksi klassikoksi, joka sai jäljittelijöitä, jatko-osia ja Netflix-sarjan. Jatko-osissa sen itseironian astetta syvennettiin ja laajennettiin myös fanikulttuuriin fiktiivisen Stab-elokuvasarjan avulla.
Vuonna 2022 ensi-iltansa saanut Scream oli elokuvasarjan ensimmäinen osa, joka tehtiin ilman Cravenin (1939–2015) jalometallista kosketusta. Tekijät tiedostivat asetelman, joten franchisen uudelleen käynnistänyt elokuva oli poikkeuksellisen rehellinen kunnianosoitus Cravenin muistolle.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Nyt velka on ilmeisesti kuitattu, sillä Scream VI:ssa älyllistä rimaa on laskettu ja lipputuloja kalastellaan helpoilla ratkaisuilla. Samalla naamiohippa on siirretty Woodsboroon hiljaisilta kaduilta New Yorkin ihmisvilinään. Miljöön ohella moni muukin asia on muuttunut, mutta ei elokuvalle edulliseen suuntaan.
Scream (1996) käänsi kliseet voimavarakseen, ja sen jälkeläiset laajensivat genretietoista kommentaaria jatko-osilla rahastukseen ja kauhuelokuvien fanikuluttuuriin. Uutuksaisen ensimmäiseksi uhriksi valikoituu 1980-luvun slashereita tutkiva elokuvatieteen yliopisto-opettaja, mutta sen pidemmälle käsikirjoituksen itseironia ei uskaltaudu.
Scream VI olisi keskinkertainen kauhuelokuva ja älyvapaa murhamysteeri ilman vertailua edeltäjiinsäkin. Siinä on toki edelleen jokunen onnistunut kohtaus, mutta nokkeluudessa se ei pärjää edeltäjilleen. Kun kauhukliseillä leikittely on korvattu pelkällä puukon heiluttelulla, muistuttaa lopputulos turhan paljon kaikkea sitä, mitä aiemmat Screamit ovat parodioineet. Vaikka mukana on tietoista itseironiaa, on silti vaikea välttyä ajatukselta, että Scream VI:n pilkka osuu tällä kertaa omaan nilkkaan.
J. K. Silvennoinen
Katso elokuva Elisa Viihteen vuokraamossa
