Supersuositun Fjällbäcka-dekkarisarjan kautta maineeseen nuossut ruotsalainen Camilla Läckberg on käsikirjoittanut ensimmäisen elokuvansa. Aiheeltaan ajankohtainen draamaelokuva Glacier julkaistaan Elisa Viihde Viaplay -suoratoistopalvelussa 30.4.2021.
Viaplay -alkuperäiselokuva on ajankohtainen, sillä se vie katsojansa keskelle pandemiaa, jossa hengenvaarallinen virus leviää ihmisten lähikontakteissa. Pandemia-ajan rakkaustarina saa alkunsa, kun kaksi toisilleen tuntematonta ihmistä ovat eristyksissä hotellissa. Elokuvan trailerin voi katsoa jutun alta.
Camilla Läckberg (s. 1974) on yksi maailman menestyneimmistä kirjailijoista. Läckbergin teoksia on käännetty 43 kielelle ja julkaistu yli 60 maassa.
Elokuvan on ohjannut Baker Karim. Elokuvan luomisessa on ollut Läckbergin ja Karimin lisäksi mukana myös Alexander Karim. Pääosia elokuvassa näyttelevät ruotsalaistähdet Lena Endre (Wallander-elokuvat) ja Alexander Karim (Advokaten-sarja ja Johan Falk -elokuvat).
”Elisa Viihde Viaplaysta löytyy alkuperäissarjojen lisäksi myös Viaplay-alkuperäiselokuvia. Pandemia-rakkaustarina ’Glacier’ kuvaa sopivasti kärjistävällä tavalla aikaa, jota olemme eläneet jo vuoden. Viruksen leviämistä on käsitelty alkuperäistuotannoissamme myös ennen koronapandemiaa: Ivalo-alkuperäissarjassa hengenvaarallinen virus leviää Lapissa. Kun sarjaa tehtiin, ei tulevasta pandemiasta ollut kenelläkään vielä tietoa, kommentoi Elisan sisältöliiketoiminnan johtaja Ani Korpela.
Ivalon toinen kausi nähdään Elisa Viihde Viaplayssa loppuvuodesta 2021. Lue lisää: Ivalo-sarjan kuvaukset huipentuivat Lapissa – tältä näytti toisen kauden kuvauksissa




