Dakota Johnsonin ja Sean Pennin tähdittämä draamaelokuva Daddio ei päässyt Suomessa teatterilevitykseen, mutta elokuva tuli tällä viikolla vuokralle muun muassa Elisa Viihteen Vuokraamoon ja Telia Play -palveluun.
Mesta.netin J.A Kauniston kirjoittaman arvion voi lukea alta.
Elokuvassa reilu parikymppinen nainen (Dakota Johnson) istuu taksin takapenkille ja matka lentokentältä kohti Manhattania alkaa, taksikuski Clarkin (Sean Penn) sadatteluiden kera. Duunarikuskin kevyet vihat saa niskaansa takana äänitorvea tööttäilevä hyypiö, ja leffan alussa katsoja etsii vaistomaisesti vaaran merkkejä – varsinkin suorapuheisen taksikuskin suunnalta.
Taksikuskista paljastuu kuitenkin suorapuheinen ja utelias ”keittiöpsykologi”, joka toitottaa omaa miehistä, jopa patriarkaarista ja jossain määrin seksistä näkökulmaansa minkä ehtii. Tässä vaiheessa ainakin allekirjoittaneen mielenkiinto elokuvan ”syvällisiä” keskusteluja kohtaan koki pörssiromahduksen. Asetelma vaikutti liian pölyttyneeltä – kaiken nähnyt setämies, joka on harrastanut myös itse syrjähyppyjä ja vastapuolella omillaan toimeen tule ”kiltti” nainen, joka on parhaillaan toisen setämiehen elämässä kolmantena pyöränä.
Asetelma kuitenkin tasoittuu, ja kahden näkökulman välille saadaan kiinnostavaa värinää. Vaikka monet setämiehen kommentit ja huomiot osuvat nappiin, taksikuski joutuu huomaamaan etteivät kaikki itsekoetut teesit ole aivan tieteellisen varmalla tasolla. Kun nuoren naisen suusta kuullaan totuuksia naisen kannalta katsottuna, setämieskin menee välillä mietteliääksi.
Mielenkiintoisena kolmantena ulottuvuutena nuori nainen käy koko taksimatkan ajan viestienvaihtoa oman ”isukkinsa” kanssa. Aluksi luurin päässä olevan vanhan irstaan ukon kommentit puistattavat – ”ota kuva tissistä ja pimpistä, haluan tulla”. Katsoja jännittää, uskaltaako nainen todella työntää luurin pöksyihinsä, ja ottaa riskin että taksikuski huomaisi kaiken.
Leffan kuluessa viestit muuttuvat. Luuriin tuleekin kaipaavia viestejä, joissa mies yrittää vaivaa säästämättä nukuttaa kaksospoikiaan ja olisi halunnut vain pikaisen seksinautinnon keskellä kiireistä lapsiarkea.
Vaikka taksikuski yrittää todistella (vertautuen pitkälti omiin kokemuksiin), ettei kolmannen pyörän suhteessa ole koskaan mitään aitoa, mies joutuu syömään sanojaan. Elokuvan koskettavimmat hetket koetaan nuoren naisen muistellessa rikkinäistä lapsuuttaan. Molempien intoutuessa vertailemaan mitä tärkeää on vielä tekemättä -listaansa, elokuvaan saadaan muutamia koskettavia hetkiä.
Päähenkilöt saavat tietää jopa yllättäviä asioita toisistaan, ja molempien näkökannat saavat uutta särmää mutta katsojalle lopputulos ei ole niin ihmeellinen elämys. Elokuvan suurin ongelma on rytmin puute ja draaman kaaren eteneminen kuin vuoristoradalla. Keskusteluita ei saada nivottua järkevästi yhteen, vaan välillä tuntuu kuin näyttelijät olisivat kuvanneet kohtauksia yksinään. Sean Penn on rooliin varma valinta, mutta Dakota Johnson onnistuu kirvoittamaan parhaat tunnevyöryt.
Elokuvassa riittää puhetta ja draaman kaari on riippuvainen kahden näyttelijän ja ohjaajan välisen vuoropuhelun onnistumisesta.
Daddion nimi on jo luontaantyöntävän hirveä. Elokuvan asetelmallisuus on paikoin vanhakantaista ja turhan helppoa mutta toimii provosoinnin välikappaleena. Loppupeleissä elokuvan nautittavuus on kiinni jokaisen katsojan omissa lähtökohdissa. Daddion vahvuus ovat näyttelijät. Johnsonin ja Pennin faneille elokuvaa kehtaa ehdottomasti suositella, mutta jos edellä mainitut tähdet eivät kuulu suosikkeihin, Daddio voi tuntua pitkältä ajomatkalta.
Teksti: J.A. Kaunisto
