Kauden viimeinen Bachelor Suomi -jakso päättyi Bachelor-komistus Jonin valintaan. Viimeisen ruusun sai Janette.
”Sä oot saanut mut ajattelemaan asioita. Sä saat mut kuvittelemaan, että millaista sun kanssa olisi joskus pitkän ajan päästä. Millaista olisi perustaa perhettä ja muuta. Mä voin nähdä, kuinka hyvää se voisi olla meillä. Sä saat mut taas tosi herkäksi jollain tavalla”.
Kaksikko on valtavan helpottuneita voidessaan vihdoin näyttäytyä yhdessä pariskuntana ja alkaa elää normaalia pariskunnan elämää.
Kuvausten jälkeinen aika on ollut molemmille hankalaa:
”Kyllä tätä on odoteltukin jo. Ei riitä viisi kertaa kun on meinannut tulla hulluksi”, Joni myöntää.
Suhde on edennyt kevään mittaan niin, että Janette on muuttanut Tampereelta Helsinkiin, missä Joni asuu. Naisen oli tarkoitus pyrkiä Tamperella sijaitsevaan Poliisiammattikorkeakouluun, mutta suunnitelmat saavat nyt odottaa.
Haaveissa on kuulemma viisi lasta, ainakin Janetten ajatuksissa. Joni on kuulemma alkanut hieman lämmetä ajatukselle.
Molemmat kertovat olon olevan rakastunut. Seuraavaksi on edessä muutto yhteiseen asuntoon.
”Justiinsa saatiin uusi kämppä, johon pitäisi päästä muuttamaan lähiaikoina”.




