The Dixie Cups -yhtyeen perustajajäsen ja laulaja Joan Marie Johnson on kuollut 72 vuoden ikäsenä. Contactmusicin mukaan hän menehtyi sydänkohtaukseen
Lue lisää
Saariston tyttö – Yle TV1 Tiistai 11.10. klo 13:35 Vuonna 1953 valmistuneessa draamaelokuvassa kalastajapariskunta saa vieraakseen kaupunkilaisviettelijän. Roland af Hällströmin
Lue lisää
TMZ:n mukaan näyttelijä Sylvester Stallonen velipuoli Dante Stallone joutui lauantai-iltana silmittömän väkivallan uhriksi Floridan yliopiston kampuksella. 19-vuotiaan Danten vammoja kuvaillaan hengenvaarallisiksi.
Lue lisää
Entinen Emmerdale -näyttelijä Leah Bracknell, 52, sai kehkosyöpädiagnoosin viisi viikkoa sitten. BBC:n mukaan näyttelijän fanit saivat kerättyä kolmen päivän aikana
Lue lisää
Ville Suhoselle myönnetään opetus- ja kulttuuriministeriön tiedonjulkistamisen valtionpalkinto vuonna 2015 ilmestyneestä dokumenttielokuvasta Ompelijatar. Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot myönnetään tieteellisen, taiteellisen ja teknologisen
Lue lisää
Viaplay tiedottaa tekevänsä jatkoa menestyssarja Swedish Dicksille. Ensimmäinen tuotantokausi starttasi Viaplayssa aikaisemmin syksyllä ja on jo noussut palvelun kaikkien aikojen
Lue lisää
Näyttelijä Sara Ramirez paljasti olevansa biseksuaali puhuessaan hyväntekeväisyystapahtumassa Los Angelesissa lauantaina. Tilaisuudessa tuettiin asunnottomille homoseksuaaleille suannattua asuntolaa, jota ollaan lopettamassa.
Lue lisää
Dokumenttiprojekti: Urho – Yle TV1 Maanantai 10.10. klo 21:30 Yksi aikakausi Suomen historiassa päättyi, kun presidentti Urho Kekkonen pyysi eroa
Lue lisää
Rush – Sub Maanantai 10.10. klo 21:00 Tositarinaan perustuva draamaelokuva kertoo kahden formula-tähden keskinäisestä kilpailusta kaudella 1976. Ron Howardin ohjaamaa
Lue lisää
MOT: Maahanmuuttoviraston avoin shekki – Yle TV1 Maanantai 10.10. klo 20:00 Turvapaikanhakijoille vuosi sitten paniikissa perustetut vastaanottokeskukset maksoivat Suomelle huomattavasti
Lue lisää