Oscar-ehdokkuuksien suhteen koettiin jälleen muhkea yllätys. Eniten ehdokkuuksia (peräti 16 kappaletta) rohmusi Black Panther ja Creed-elokuvilla mainetta ja dollareita kahminut Ryan Coogler villillä ja omalaatuisella Sinners -vampyyrimusikaalidraamallaan. Elokuva kilvoittelee painavista Oscareista, kuten parhaan elokuvan, ohjaajan ja miespääosan pysteistä.
Elokuva sijoittuu 1930 luvun alkuun Mississippin syvän etelänmaisemiin. Orjuus on ohi paperilla, mutta tummaihoiset puurtavat plantaaseilla vanhaan malliin ja valkoisen miehen varjo kuristaa kurkkua niin talossa kuin puutarhassa. Tarinan päähenkilöistä Chicagossa Caponen gangsteriopissa viihtynyt kaksoset Smoke ja Stack (molempia rooleja esittää loistava Michael B. Jordan) palaavat kovan maineen ja rahanippujen saattelemana kotikulmilleen, tarkoituksenaan tummaihoisten oman tanssikapakan perustaminen. Hanke on kaikkea muuta kuin helppo, sillä Klu Klux Klaanin varjo seuraa kaikkialle ja pelkästään tanssikapakaksi sopivan rakennuksen hankkimiseen tummaihoisen miehen raha kelpaa paikalliselle öykkärille vain vaivoin.
Heti alusta lähtien elokuva käyttää runsaasti aikaa rotuerottelua, rasismia, orjuutta ja huutavaa epätasa-arvoa kuvaavan aikakauden tunnelman luontiin. Pienillä yksityiskohdilla asia tulee kouriintuntuvasti todeksi, ja vaikka afroamerikkalaisten yhteisö seisoo vahvana elämän edessä, valkoisen miehen sortoa ei pääse karkuun – kuin ehkä yhden illan verran oman väen keskuudessa ja musiikin soidessa. Elokuvan toisena päähahmona nähdään nuori muusikon alku, veljeskaksikon serkkupoika, jolla on blues hallussaan. Nuorta muusikonalkua esittävä Miles Caton tekee myös maagisen roolisuorituksen ja Catonin kautta elokuvan tärkeimmäksi elementiksi nousee sieluja ja sukupolvia yhdistävä, huumeen lailla vaikuttava yhteisöllinen bluesmusiikki. Bluesia ylistetään afroamerikkalaisten omana, lähes shamanistisena sielujen virittäjänä ja syvien tunteiden tulkkina. Elokuvassa tanssikapakka muuttuu hekumalliseksi yhteisöllisyyden ja hengellisen kohtaamisen ilmentymäksi, jonka keskiössä soi musiikki ja ylipappeina sielunsa soittimen kautta avaavat soittajat. Sinners on yksi sykähdyttävimmistä musiikin merkitystä korostavista elokuvista pitkään aikaan. Sinnersissa musiikki vapauttaa ja tuo ihmiset yhteen, antaa elämälle merkitystä ja tunteille kanavan purkautua.
Jossain vaiheessa tarina ottaa kierroksia vasemmalle ja oikealle, ja genrehyppelyn jyrkkyys rinnastuu Quentin Tarantinon ja Robert Rodriguezin kulttimainetta nauttivan yliampuvan verikekkerimeiningin Hämärästä aamunkoittoon -leffan kanssa. Ryan Coogler hämmentää ja liioittelee ja ennen verikekkereiden alkua ohjaaja heittää henkisesti lentoon yltyneen tanssikapakkaillan sekaan sähkökitaraa, räppäri-DJ:n ja tanssijaa monelta eri aikakaudelta. Ihan vain pokerina. Ja sitten vyörytetään pelipaikalle epäkuolleita, joilla on myös musiikki ja tanssi hallussaan. Ei paljasteta enempää mutta kattaus on kaikessa suhteessa vähintäänkin yliampuvan runsas ja vaikka kyseessä ei ole musikaali, musiikilla on joka käänteessä merkittävä rooli.
Cooglerin Sinners on monitulkintainen ja täynnä ilmiselviä viittauksia ja merkityksiä, joita ei edes yritetä peitellä. Yhteiskunnallinen sanoma on pakahduttavan vahva. Allekirjoittanut ihastui elokuvaan musiikillisen voiman ylistyslauluna. Musiikkinumerot ovat poikkeuksetta luontevia, sykähdyttävän upeita ja blues soi majesteettisen upeasti – tarvittaessa rouhean rupisesti ja maanläheisesti. Miles Caton ja Michael B. Jordan tekevät loistavat suoritukset ja pienemmissä rooleissa on muutamia todellisia tähtihetkiä. Ohjaajalle pitää jakaa tunnustusta vahvasta näkemyksestä, uskalluksesta ja rönsyilevan runsauden jollain lailla kasassa pitämisestä. Sinners jää historiaan yhtenä Oscar-gaalan outolintuna, joka ansaitsee vahvan kulttimaineen mutta joka on myös suhteellisen helppo ohittaa tyhjänpäiväisenä kuriositeettina. Elokuvalla on kuitenkin poikkeuksellisen vahva ja voimakas sydän, joka sykkii elämänilolle, inhimillisyydelle ja paremmalle huomiselle.
