Arvostelussa kotimaisen kauhuelokuvan harvinainen helmi Pahanhautoja

Kun pahaa oloa hautoo riittävän pitkään, voi syntyä hirviö.

Pahanhautoja. Ohjaus: Hanna Bergholm. Näyttelijät: Siiri Solalinna, Sophia Heikkilä, Jani Volanen, Reino Nordin. 2022.

Kauhuelokuvana markkinoidun Pahanhautojan alku tuntuu someajan satiirilta kuvatessaan irvokasta näytelmää, jossa ihmiset esittävät onnellista perhettä tuottaakseen materiaalia äidin (Sophia Heikkilä) ylläpitämään videoblogiin.

Isä (Jani Volanen) ja pikkuveli (Oiva Ollila) ovat pelkkiä välttämättömiä statisteja, kun taas Tinjasta (Siiri Solalinna) äiti pyrkii muovaamaan virheetöntä ihannetyttöä. Keskiluokkaisessa tekoidyllissä filtteri pysyy päällä myös kameran sammuttua, negatiiviset tunteet padotaan ja epäonnistumisia ei suvaita.

Ikkunaan läsähtävä lintu jättää lasiin vain pienen tahran, mutta symbolisesti hetkeen tuntuu latautuvan enemmän. Kuin mainoslakanan sauma hieman irvistäisi ja muistuttaisi, että kyseessä on vain lavaste.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Pahanhautojan synkkä komediallisuus ei tule yllätyksenä, jos on nähnyt käsikirjoittajana toimineet Ilja Rautsin ohjaukset Helsinki Mansplaining Massacre ja Night of the Living Dicks, jotka käsittelevät yhteiskunnallisia aiheita humorstisesti ja kauhuelokuvista tuttua kerrontaa hyödyntäen.

Kun Tinja alkaa hautoa metsästä löytämäänsä linnunmunaa salaa huoneessaan, muuntuu elokuva fantasiaksi, kammottavaksi saduksi ja lopulta psykologiseksi body horroriksi.

Näin Hanna Bergholmin esikoisohjaus täyttää lopulta tyylikkäästi genrelupauksensa mutta tyylilajeja yhdistelevän luonteensa ja yhteäisyyden tuntunsa säilyttäen. Taitamattomapien kokkien käsissä näin mausteinen keitto olisi saattanut helposti epäonnistua.

Kehut on annettava myös elokuvan nimestä, joka yksinkertaisuudestaan huolimatta on nokkela ja tavoittaa erinomaisesti Pahanhautojan yleissävyn ja keskeisen teeman.

Groteski ihmislintu edustaa vertauskuvallista kaksoisolentoa, joka tarjoaa Tinjalle pakotien kiiltokuvamaailmasta ja kiltin tytön syndroomasta. Olennon fyysisestä kauhistuttavuudesta ovat vastanneet kansainväliset huiput Gustav Hoegen ja Conor O’Sullivan.

Elokuvavn todellinen hirviö on kuitenkin Sophia heikkilän taitavasti tulkitsema äiti, jonka hymy on kuin pakkoliike ja kehut lämmittävät kuin teräsharjalla naamaa hieroisi.

J. K. Silvennoinen

Katso elokuva Elisa Viihteen vuokraamosta.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone