Elisan Viihteen alkuperäissarja Munkkivuori keräsi poikkeuksellisen määrän ylistystä ja positiivista palautetta. Munkkivuori oli monella mittarilla tarkkailtuna täysosuma: koko perheen mysteerijännitystarina hurmasi ajankuvallaan ja vahvalla tunnelmallaan. Yhden kerrostaloalueen pihapiiriin keskittynyt tarina onnistui nautittavasti käsittelemään asioita nuorten näkökulmasta antaen kuitenkin tilaa aikuisten maailmalle ja myös aikuisille hahmoille. Kun tarinassa oli vielä vahva historiallinen pohjavire, joka kosketti kohtalokkaasti kaikkia toimijoita, lopputulos oli hämmästyttävän viihdyttävä mutta myös aidosti jännittävä.
Jani Volasen ohjamallla ensimmäisellä kaudella selviteltiin mystisesti kadonneiden lasten tarinaa, joista toisen tapauksen juuret juonsivat kauas historiaan. Saara Saarelan ojaamalla toisella kaudella pihapiiri ja ympäristö sekä pihapiirin nuoret ovat osaltaan samoja mutta tarinan painotukset ovat selkeästi poikkeavia. Kun ensimmäisella kaudella katsoja sai nauttia poikkeuksellisen vahvasta yhteisöllisyydestä niin nuorten kuin aikuisten kesken, toisella kaudella elinpiiri ja henkilömäärä tiivistyy ja supistuu keskittyen lopulta vain yhteen laajennettuun perheeseen. Myös tiivis nuorten joukko hajoaa pienempiin yksiköihin. Tuttua on kuitenkin sukupolvien takainen taakka, 80-luku, kutkuttava mysteeri, salaperäinen metsä sekä nuorten päähenkilöiden johdolla etenevä mysteerin tutkinta. Tällä kertaa selvitellään teini-ikäisen kotoa karanneen Lolan kohtaloa.

Ensimmäinen kausi oli nuorten näyttelijöiden ja Laura Birnin juhlaa. Laura Birnin huikea rooli sai mainiosti taustatukea nuorilta kasvoilta ja varsinkin Viljami Loponen, Vilho Rönkkönen, Hugo Komaron, Sunja Hyde ja Stella Leppikorpi tekivät unohtumattomat roolit lukuisia pienempiä aikuisrooleja unohtamatta. Toisella kaudella nuorista nostetaan valokeilaan erityisesti Hugo, mutta myös Vilho ja Sunja ovat uuden tarinan vahvoja kasvoja. Uusina nuoriso-osaston niminä loistavat upeat Tinka Andersson ja Rebecca Baer. Birnin paikan vaikuttavana aikuisroolin tekijänä ottaa Krista Kosonen, joka loppua kohden yltää erinomaisen vahvaan roolisuoritukseen. Eero Ritalan esittämä lannistettu ja selkärangaton perheenisä jää liiaksi reppana-osastolle. Tuttuakin tutumpi Hannu-Pekka Björkman tekee erilaisen ja osaltaan hyvinkin monisyisen roolin. Amos Brotherus perheen väärinymmärrettynä poikana on herkkyydessään mainio. Lopussa show on kuitenkin Kososen pelikenttää, joka saa runsaasti tilaa ja mahdollisuuksia loistaa.
Nostalginen 80-luvun tunnelma on tallella. Nuoret ovat paria vuotta vanhempia, joten ostarilla hengailu korvaa toisella kaudella poikamaiset pihaleikit. Talossa asuva rokkariporukka toimii ”pahan hedelmänä”. Kotoa karanneen Lolan avulla tarina saa runsaasti draaman polttoainetta Lolan keksiessä, että hän pystyy pyörittämään miehiä miten haluaa. Lopulta kadonneen nuoren naisen kohtalon selvittelyssä katsojalle syötetään vääriä vihjeitä kiitettävällä tahdilla. Mysteeri tihenee henkilöhahmojen vähetessä, ja lopulta piiri pienenee aivan ydinryhmän ympärille. Erityismaininnan ansaitsee ohjaajan valitsema kerronnan rakenne, jossa kahdessa eri aikatasossa etenevä tarina paljastaa kaiken aikaa lisää tietoa mysteerin tueksi. Jo kertaalleen nähtyyn kohtaukseen palataan myöhemmin joko toisen henkilön näkökulmasta tai hetkiin ennen avainkohtauksen alkua. Epälineaarisen kerronnan avulla tarina tiivistyy loppua kohden suorastaan piinaavaksi arvoitukseksi ja katsojan on oltava jatkuvasti varuillaan tarinan paljastaessa tiedonmurujaan.

Vaikka Munkkivuoren toinen kausi etenee poikkeavin painotuksin kuin kehuttu ensimmäinen kausi, lopputulos on samalla lailla kutkuttava ja arvoituksellinen jännitysmysteeri, joka paljastaa korttinsa vasta aivan lopussa. Tuotantokausien vertaaminen toisiinsa on turhaa, sillä erot ovat merkittäviä. Toisen kauden yleinen ilmapiiri on astetta synkempi ja nuoruuden unohtumattomat kesät eletään aikuisemmassa viitekehyksessä. Munkkivuori 2 on kuitenkin edelleen aivan mainiota koko perheen jännitysviihdettä, joka tasapainoilee nuorten ja aikuisten maailmojen välillä onnistuen säilyttämään herkullisen tasapainon. Molemmilla Munkkivuori -sarjan kausilla on täysin poikkeuksellinen ominaispiirre – ne houkuttavat sarjaan hullaantunutta katsomaan sarjan yhä uudelleen ja uudelleen!
Teksti: J.A. Kaunisto. Kuvat: Hans Barck
Munkkivuoren toinen kausi julkaistaan 1.12. Sarjan ensiesitys nähdään Ruutu +:lla, ja myöhemmin se on katsottavissa myös Elisa Viihde -palvelussa.




