Apulanta – Kaikki Yhdestä Pahasta; Ari Väntänen (Like)
Ari Väntäsen kirjoittama Apulanta-historiikki on ollut kuluvan syksyn kohuttu, kehuttu ja puhuttu bändiopus. Apulannan nousun ja uhon kirjaava teos on kieltämättä bändikirjojen muotovalioita. Väntänen onnnistuu tiivistämään kirjan tapahtumahorisontin triomuottiin – tarina ei eksy sivupoluille ja äänessä ovat itse Apulannan taiteilijat. Usein vastaavia historiikkeja vaivaa yletön rönsyily ja ajatus että kouluaikojen takapulpetissa istuneen Ville-Petterin tai pikkuserkun tyttöystävän kommenteilla on oikeasti jotain lisä-arvoa kohteensa henkilöhistorian luonnostamisessa. Apulannan suhteen tyypeillä riittää juttua ja tarina vaikuttaa suorapuheiselta. Ja kun bändiin on sattunut osumaan suorapuheisia tyyppejä koko historian ajan, juttua ei tarvitse puristaa tyhjästä.
Suorapuheisuuden fiilis tuo kirjaan myös henkilökohtaisen leiman. Asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä ja lukija kokee ehkä harkitunkin illuusion sisäpiiritiedon lähteillä seikkailusta. Toteaahan Apulanta kirjassakin manipuloineensa kautta historian mediaa omiin tarkoituksiinsa. Tiiviin ja linjassa pysyvän kerronnan lisäksi kirja pureutuu yksityiskohtaisesti bändin alkuvuosiin – ja kiinnostavaa on lukea juuri solmukohdasta, jolloin asiat lähtivät etenemään isolla vaihteella. Vuonna 1995 ilmestyneen Hajonnut-ep:n jälkeen bändi suunnisti vastustamattomasti kohti Suomen suosituimman bändin statusta. Kyseinen saavutus ei onnistunut pelkällä punk rockilla, ja bändin muodonmuutos käydään kirjassa onnistuneesti läpi.
Sivujuonteena teos tarjoaa myös mielenkiintoisen vilkaisun lahtelaisen Levy-Yhtiön toimintaa. Tosin kyseinen Suomi-rockin kapinallinen ansaitsee oman kirjansa. Pisteet myös Apulannan Tonille, Sipelle ja Tuukalle, jotka uskaltavat nostaa kissaa pöydälle. Juttua riittää vaikkapa kaatuneista naissuhteista, masennuskausista ja Tonin paniikkihäiriöstä. Asioita käsitetään mutta henkilökohtaisilla luurangoilla ei mässäillä. Kyse on Apulannasta, ei hahmojen henkilökohtaisista naamoista.
Kirja tarjoaa tiedonjanoisille lievitystä myös bändin ”basistiongelmista”. Teoksen loppuun on saatu vielä yksi basistinvaihdos, juuri ennen kirjan painoon menoa. Vaikka Apulannassa on kuulemma vallalla puhumattomuuden kulttuuri, basistiongelmista puhutaan suoraan ja tunteella. Virkistävää! Toisaalta bändin tyyppien varatessa kirjassaan itselleen täydellisen puhevallan, säröääniä ja vastakkaisia mielipiteitä ei tule ilmi. Mutta kuka sen kissan hännän nostaa jos ei kissa itse. Apulanta – Kaikki Yhdestä Pahasta on mainio läpivalaisu Suomen suurimman bändin taustalla vaikuttavaan päättäväisyyteen ja tahdonvoimaan. Kirja on inhimillinen ja maanläheinen. Opuksesta on turha etsiä rokkikukkoleijailun laajennettua oppimäärää. Apulannan keskiössä ovat tyypit, Toni ja Sipe. Toni Wirtasen mukaan hän ja Sipe Santapukki ovat kuin sisaruksia – veljestään ei voi koskaan lopullisesti ”erota”.
