AC/DC:n Cliff Williams paljasti ikävän uutisen, joka koskee bändin mahdollista maailmankiertuetta

AC/DC:n basisti Cliff Williams on puhunut ”Let There Be Talk” -podcastissa  päätöksestään ryhtyä uuden albumin tekoprosessiin – AC/DC julkaisee Power Up -nimisen levyn parin viikon kuluttua.

Williams ilmoitti lopettavansa bändin edellisen Rock or Bust -kiertueen jälkeen. ”Tunsin vain että oli aika ripustaa soittimet naulaan”.

Lähinnä Williamsin painolastina olivat pitkät kiertueet – ei enää kahden vuoden maailmankiertueita.

Uutta albumia tehtiin kunnianosoituksena edesmenneelle Malcolm Youngille. Vuonna 2017 kuollut AC/DC-veteraani on kirjattu uuden albumin viisujen osatekijäksi jokaisen kappaleen kohdalla.

Harjoittelimme keväällä ennen koronasulkua ja bändi soitti todella hyvin. Tuolloin minulta kysyttiin haluaisinko ja suostuisinko soittamaan muutaman keikan. No kyllä vain, siis muutaman keikan”.

Williams vahvistaa, että kyseinen päätös pitää edelleen – vain muutamia keikkoja, ei laajaa kiertuetta.

Williams toteaa, että kiertueen esteenä on myös fyysisiä haasteita, mutta ei ala tarkemmin käydä läpi sairauskertomustaan.

Eli Williams ei ole käytettävissä, jos ja kun AC/DC suuntaa maailmankiertueelle.

(Blabbermouth.net)

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone