Ohjaaja: Hélène Giraud, Thomas Szabo. 1h 29 min. K-7.
Minisankarit – Ruohonjuuritasolla perustuu ranskalaisten Hélène Giraudin ja Thomas Szabon lyhyistä jaksoista koostuvaan tv-sarjaan hyönteismaailman kommelluksista. Sarjan perusideaa hyödyntäen on tehty muhkeahkolla budjetilla pitkä animaatio.
Tarina on yksinkertainen kertomus perheestään eksyvästä, vastasyntyneestä leppäkertusta, joka päätyy keskelle kahden muurahaisyhteiskunnan välistä taistelua sokerirasiasta.
Teknisesti elokuva on kiinnostava yhdistelmä 3D-animaatiotekniikkaa ja live action -kuvausta, satua ja luontoelokuvaa. Ötökät on mallinnettu tietokoneella, mutta ympäristö esineineen on pääosin todellinen. Yhdistelmä tekee maailmasta todemmantuntuisen ja elävämmän kuin puhtaasti digitaalisesti luodusta ympäristöstä.
Miellyttävältä tuntuu pitäytyminen tv-sarjasta tutussa, tekstityksestä ja dubbauksesta vapauttavassa, dialogittomuudessa, jossa eläimet viestivät ei-sanallisten äännähdysten avulla. Mieleen tulee Zdeněk Milerin klassinen Myyrä-animaatiosarja, jossa eläintein tunteet esitettiin kielialueet ylittävillä äännähdyksillä.
Äänitehosteissa hyödynnetään inhimillisestä maailmasta tuttuja ääniä, jotka tekevät tilanteista tunnistettavampia (tuntosarvien avulla morsettaminen) ja identifioivat olentoja (kärpäset moottoripyöräkerhon jäseninä). Samaa kekseliäisyyttä ja vapautuneesta improvisaatiosta kumpuavaa komiikkaa niissä ei kuitenkaan ole kuin Ismo Virtasen ja Mariko Härkösen luomassa mainiossa nukkeanimaatiossa Turilaassa ja Jäärässä (2001), jossa Sam Huber, Vesa Vierikko ja Max Bremer hönkivät, vikisivät ja röhkivät huvittavaa ötökkäkieltä.
Ääniä lukuun ottamatta eläimiä ei ole juurikaan inhimillistetty, kenties siksi, etteivät ne herättäisi liikaa samastumista auton renkaan alle liiskaantuessaan. Ihminen on kuvissa läsnä näkymättömänä mutta artefaktiensa kautta tapahtumiin vaikuttavana voimana.
Minisankarit – Ruohonjuuritasolla hyödyntää eteläranskalaisen luonnonpuiston elementtejä metsistä ja vuoristosta kuohuvaan koskeen ja tuo niihin 3D-tekniikan avulla syvyyttä. Muurahaisnäkökulma korostaa entisestään Provencen maisemien jylhyyttä.
Muutaman minuutin pätkistä alkunsa saaneella kerrontamuodolla on rajoitteensa, ja on vaikea välttyä tunteelta, että kyse on joukosta lyhytelokuvia, joita sokerirasia sitoo toisiinsa. Samalla sokerikaravaanin etenemisessä on miellyttävää, meditatiivista hitautta. Kenties se onpa jopa liian vähävauhtista nykypäivän hetkiseen kuvakerrontaan tottuneille.
Minisankarit – Ruohonjuuritasolla on koko perheen elokuva, joka hieman huvittavasti vastaa Peter Greenawayn Turussa viime viikolla esittämään huoleen elokuvan tekstipainotteisuudesta, jolle elokuvakielen keskeisin elementti, kuva, on jäänyt alisteiseksi.
J. K. SILVENNOINEN
