Juska Salmisen muistelmateos Valon varjossa (Docendo) on tarkkanäköinen ja herkkä kuvaus hänen lyhyestä matkastaan HIM-yhtyeen kanssa, sen jälkeisestä kamppailusta mielenterveysongelmien kanssa ja uuden elämänilon löytämisestä.
Juska Salminen eli Zoltan Pluto soitti HIM-yhtyeessä vuosina 1998–2000, jolloin bändi ampaisi kansainväliseen menestykseen. Hän erosi yhtyeestä suosion aallonharjalla.
Bändistä lähtemistä seurasi masennus, mania ja päihdeongelmat. Matka takaisin elävien kirjoihin vie Salmiselta puolitoista vuosikymmentä. Hän kertoo kirjassaan avoimesti ajastaan HIMissä ja selviytymisestään.
Salmisen perheessä kannustettiin musiikkiharrastusta. Hänet vietiin jo lapsena pianotunneille ja isä hankki pianoja ja koskettimia. Kouvolassa oli pulaa kosketinsoittajista, joten teini-iässä hänelle riitti kysyntää paikallisissa bändeissä. Hän vaikutti paikallisessa Mary-Ann-kokoonpanossa, jolla riitti keikkaa maakuntarajojen ulkopuolella.
Salminen oli kova HIM-fani. Kirjan mukaan hän suorastaan palvoi yhtyettä. Hänen ystävänsä tunsi HIM-rumpali Pätkän. Tätä kautta Salminen pääsi tekemisiin bändin kanssa. Erinäisten sattumien kautta VIlle Valo ehdotti yhteistyötä. Salmisesta tuli yhden levyn julkaisseen, kovassa nousukiidossa olevan HIMin uusi kosketinsoittaja. Yhtäkkiä hän sai nauttia rocktähteydestä.
Aika ennen ensimmäistä HIMin keikkaa oli hämmentävää. En usko, että kukaan muista HIMin jäsenistä tajusi, millainen myllerrys sisälläni oli. Kaikki heistä varmaan tiesivät, että olin fanittanut bändiä, mutta HIMin tuottamaa merkityksellisyyden tunnetta ei pystynyt pukemaan sanoiksi. Olin vielä fani, joka eli sadussa.
Salminen kuvailee mielenkiintoisesti ja elävästi kokemuksiaan suositussa bändissä. Ensimmäiset HIM-keikat hän soitti areenoilla, jollaisiin hän tuskin kuuna päänä olisi uskonut päätyvänsä esiintymään. Hänen soittoaan kuultiin Join me -hitillä.
Kun astuin bussista ulos, tulin valtavan isolle moottoriradalle. Seurasin siihen aikaan Formula 1:stä aktiivisesti, joten Nürburgringin näkeminen ”sisältä päin” oli vaikuttavaa. Tämä korosti taas kerran sitä tunnetta, että olin mukana isoissa kuvioissa. Lisäksi samoilla festareilla esiintyivät Bryan Adams ja Robbie Williams, jotka olivat megatähtiä.
Salmisen ura HIMissä jäi lyhyeksi, mutta aikaan mahtui niin tähtihetkiä, raastavaa epävarmuutta ja kaltoinkohtelua. Hän kuvaa niitä kirjassa peittelettömästi.
Kirjan mukaan hän tunsi olonsa ulkopuoliseksi ja riittämättömäksi – osaseksi koneistoa, lopulta mitättömäksi sellaiseksi. Virheiden pelko oli kova. Ennen pitkää Salminen alkoi pelätä Ville Valon reaktioita soittovirheisiin.
Vaikka pelkäsin Villeä, arvostin hänen täydellistä kykyään olla tunteiden kapellimestari. Razorblade Romance oli valtava menestys. Sitä tehdessä päällä ei ollut vielä samanlaisia menestymispaineita. Nyt odotukset olivat korkealla, joten se on pakostakin vaikuttanut myös Villeen. En kuitenkaan osannut ajatella Villeä samanlaisena ihmisenä kuin muut. Hän oli minulle aina korkeammalla, ja toimin käskyjen mukaisesti.
Eräs Tavastian sattunut episodi oli viimeinen pisara. Salminen päätti lähteä bändistä. Hän soitti viimeisen keikkansa HIMissä Tavastialla uudenvuodenaattona 2001.
En ehtinyt unelmoida kuin puoli vuotta rokkitähteydestä, salamavaloissa kylpemisestä, kultalevyistä ja osittain myös rahasta. HIM-urani aikana ne kaikki muuttuivat osaksi elämääni. Nyt kaikki ne pilkkasivat mielessäni irvokkaasti tekoani. ”Sinä menetit meidät”, ne huusivat, ja minä syöksyin poteroon.
HIMistä lähdön jälkeen Salminen uskoi saavansa elämänsä takaisin raiteilleen, mutta kävikin juuri toisin. Elämä muuttui holtittomaksi ja hän kärsi maniasta. Rahaa oli, mutta sitä myös kului, kun hän tarjosi baareissa kierroksia tuntemattomille.
Pyörin hämärissä piireissä ympäri Helsingin katuja, juhlin trendiklubeilla ja vierailin asunnoissa, joissa jengi nuuhki pulveria ja suuteli essoja toisilleen. Olin noussut vuoden kestävästä masennuksesta ja hukkunut miltei saman tien omaan mieleeni.
Pohjakosketus tapahtui Helsingin Hämeentiellä. Salminen oli kouristellut ja ohikulkija oli hälyttänyt apua.
Nyt olin kiinni siteissä ja matkalla sairaalaan. Pelko alkoi hälvetä, ja sisäinen ja valheellinen voittaja alkoi ottaa taas jalansijaa. Minut vietiin ensin Marian sairaalaan, ja matka jatkui nopeasti Auroran psykiatriseen sairaalaan.
Kirja on myös selviytymistarina ja eräänlainen tilinpäätös. Sen voi lukea myös rokkikirjana, sillä musiikkimuistoja kertyi Salmiselle myös mm. To/Die/Forin riveissä.
Salminen on työskennellyt nuorison parissa useita vuosia. Hän on perheellinen ja onnellinen mies.
Olin hetken hajalla, mutta tulin kokonaiseksi, kun kuulin ensimmäisen rääkäisyn. Juopunut mies oli laulanut syliin kuolemisesta. Kukaan ei kuollut tänään. Vaimoni syliin nostettiin uusi elämä, ja myös minä synnyin uudelleen, hän kuvaa herkästi lapsensa syntymää.
Kursivoidut kohdat ovat kirjasta Valon varjossa. Äänikirjan lukee Jalmari Kuikka.
Juska Salminen (s. 1977) on myös luennoitsija sekä lastensuojeluyksikön kehitys- ja markkinointivastaava. Salmisen perheeseen kuuluu vaimon ja pienen pojan lisäksi kissa. Hän on soittanut maailmalla sekä HIMissä että To/Die/Forissa. Valon varjossa on Juska Salmisen esikoisteos.
