Tuomas Marjamäen kirjoittama elämäkerta Irwin, yhdet vielä (Docendo) kertaa ansiokkaasti kansanlaulaja Irwin Goodmanin värikkäät elämänvaiheet avoimesti ja perusteellisesti.
Irwinin (1946-1991) elämän ja uran vaiheita avataan omaisten, kaverien ja muusikkotuttavien kommenteilla. Kirjasta löytyy paljon uutta Irwin-tietoa. Tuomas Marjamäki sai Irwinin leskeltä Riitalta käyttöönsä Irwinin vanhan arkiston, jonka laajuudesta ei oikein omaisillakaan ollut tietoa.
”Yllättävintä oli se, että tällainen arkisto oli ylipäänsä olemassa. Sen laajuudesta ei oikein omaisillakaan ollut tietoa. Merkittävintä oli löytää Irwinille kaksi siskopuolta – asia paljastui vanhempien sodanaikaisesta kirjeenvaihdosta. Irwinin eli Antin elämässä oli paljon traagisia elementtejä, jotka alkoivat muodostua jo kuukausia ennen hänen syntymäänsä. Toisaalta oli hienoa löytää Irwinin imagon takaa myös perhettään rakastava isä ja aviomies”, Marjamäki kertoo Mesta.netin haastattelussa.
Kirja paljastaa Irwinistä uusia ja vähemmän tunnettuja puolia. Yksi huomio on, että Irwin oli erittäin kilpailuhenkinen ja hän vihasi häviämistä.
Kirjan mukaan Antin suosikkiajanvietettä ja suuri intohimo olivat flipperit. Nuorena hän tunsi kotikaupunkinsa Hämeenlinnan jokaisen kahvilan ja baarin flipperit, jotka luokitteli joko peleiksi tai louskuiksi.
Jälkimmäiset toimivat kankeasti ja kömpelösti eivätkä tehneet oikeutta hänen ilmiömäiselle reaktionopeudelleen. Antti oli paljon Vexiä parempi pelaaja ja voitti yleensä aina, jos kyse oli nimenomaan herkästi toimivasta pelistä. Paras kone löytyi Punaportin bluesissakin mainitusta Montusta, joka sijaitsi Turuntie 1:ssä – nykyään sen välittömässä läheisyydessä on kauppakeskus nimeltään Goodman, kirjassa kerrotaan.
Flipperi-innostus sai toisinaan koomisia piirteitä. Joskus Antti ja hänen sydänystävänsä Vexi Salmi ajoivat yli 300 kilometrin matkan yöbaariin, jossa oli heidän mielestään erinomainen flipperi.
Perille päästyään he tilasivat kahvit, Vexi asetti Marlboro-askinsa Antin Hofnar-pikkusikarilaatikon viereen ja sitten alkoi peli – pisimmillään neljä tuntia kestänyt ottelu, jossa kumpikaan ei antanut toiselle armoa, kirjassa kuvaillaan
Kirjan mukaan rahasta he eivät koskaan pelanneet, vaan panoksena oli kunnia. Häviäjä joutui allekirjoittamaan tappiostaan ja huonoudestaan kirjallisen todistuksen. Se korpesi, sillä molemmat olivat erittäin voitontahtoisia. Joskus tappelukin oli lähellä, kun ystävykset ratkoivat paremmuuttaan. Myös pingis kuului heidän suosikkipeleihin.
Kerran Vexi suuttui ja kiskaisi Montun flipperin johdon seinästä kesken Antin pelin. Tästä kone meni sekaisin ja molemmat saivat kuukauden pelikiellon. Turnauksia piti jatkaa Tähti-Ruokalan huonolla flipperillä, jossa Antti pienistä vaikeuksistaan huolimatta päihitti jälleen Vexin.”
– Ethän sä pärjää edes louskulla. Sulle pitäis hankkia keppi ja käsifortuna, Antti ilkkui.
Vexi menetti hermonsa ja kaatoi koko flipperin. Porttikielto tuli siitäkin, ja kotimatkalla Kaurialaan riita meinasi yltyä fyysiseksi tappeluksi asti.
Myös keikkabussissa aikaa tapettiin lyömällä vetoa ja kilpailemalla eri asioista. Antin suosikkeja oli peli nimeltä Parillinen vai pariton. Siinä esiin vedettiin seteli, jonka sarjanumeron parillisuus piti arvata. Toisinaan testattiin, kenen sytytin syttyisi peräkkäin useamman kerran, tai kuka muisti eniten Alkon myymälöillä varustettuja paikkakuntia, kirjassa kerrotaan.
Keikkapaikkojen takahuoneissa kilpailtiin kotikutoisessa koripallossa, jossa pallo piti saada pompautettua kaapin kautta roskakoriin. Kevään 1969 kiertueella Lapissa järjestettiin kolmiottelu, jossa Irwin, Vexi ja Eddy kilpailivat tasamaahiihdossa, flipperissä ja syöksylaskussa, kirjassa kerrotaan.
Kursivoidut kohdat ovat Irwin, yhdet vielä -kirjasta, joka on saatavilla myös Antti Heikkisen lukemana äänikirjana.
