Jenni Pääskysaaren esikoisromaani sijoittuu Korson Ala-Kulomäkeen, jossa Pääskysaari asui syntymästä teini-ikäiseksi. Vantaalaislähiö näyttäytyy kirjassa värikkäänä, rakkaana, ankeana ja jopa vaarallisenakin paikkana.
Mielen maantiede on autofiktiivinen teos, joka asettuu omien kokemusten ja sepitteellisen romaanin välimaastoon. Monet kirjan tapahtumista ja henkilöistä ovat kuitenkin todellisia.
Hei Jenni! Kirjasi on hyvin henkilökohtainen, lämminhenkinen ja liikuttava. Millaista oli palata lapsuus- ja nuoruusmuistojen äärelle?
Jenni: Olen edelleen hämmentynyt siitä, että juuri minä kirjoitin kirjan, jossa palataan menneeseen eli Vantaan Korson lähiöön vuosina 1975-1991, sillä en ole tyyppinä lainkaan nostalgiaan taipuvainen.
Jos kirjoittaminen on ajattelemista, se on myös muistamista. Muistamme paljon enemmän kuin uskommekaan ja siksi kirjoittaminen oli itsellekin kiinnostavaa, yllättävää ja puhdistavaakin. Välillä on ehkä ihan hyvä vilkaista peräpeiliin ja pohtia, minkälainen vaikutus asuin- ja kasvuympäristöllämme on meihin ollut vai onko sillä ollut mitään vaikutusta. Mutta enimmäkseen katseen kannattaa olla tässä hetkessä ja mieluummin tähyämässä horisonttiin, kuin roikkumassa menneisyydessä. Uskon, että Korso on jättänyt minuun jälkensä – hyvässä ja pahassa.
Vietin kirjaa tehdessä myös päiviä Kansalliskirjaston uumenissa vanhojen Vantaan Seutujen mikrofilmejä selaillen ja se oli uskomattoman mielenkiintoista. Vaikka itse kirjassa nykypäivää eikä jälkiviisautta ole, oman nuoruuden maiseman tarkkailu sopivan välimatkan ja –ajan päästä oli kutkuttavaa. Löysin esimerkiksi korsolaisesta alikulkutunnelista napatun kuvan, jossa betoniin oli spraymaalattu huonolla käsialalla ”MAUNO KOIVISTO ON NEUROOTIKKO”. Mietin, että ehkä Korso ei ollutkaan ihan niin raju paikka kuin tarinoissa välillä huhutaan.
Millaisen vastaanoton kirja on saanut? Kerro joku mieleenpainuva palaute?
Jenni: Mahtavinta on ollut monen lukijan lyhyt ja ytimekäs ”Itkin ja nauroin.”. Moni on myös kertonut saaneensa kirjasta uutta näkökulmaa omaan nuoruuteensa ja muistanut tuoksuja, makuja, tunnelmia, tunteita ja tilanteita, joita ei ole aktiivisesti ajatellut pitkiin aikoihin. Olisihan se sääli, jos unohtaisimme kokonaan, miltä elämän ensimmäinen höyryävä ja kultaista mahlaa valuva Clubburger maistui, miten huumaava oli eka discossa lähekkäin tanssittu slovari tai miltä tuntui, kun kuolema tuli ensi kertaa kylään.
Kirja on myös loistava ajankuvaus puhelinkioskeineen, feikki-Levi`s -farkkuineen ja Calcitos-siirtokuvineen. Mikä asia sai sinut nauramaan kirjaa tehdessä?
En ehkä ole vielä ihan niin sekaisin, että hulluna nauraisin omille jutuilleni. Mutta kyllä minua hiukan huvitti esimerkiksi ne monet tavat, joilla 1980-1990 lukujen taitteessa Suomeenkin rantautunut hiphop-huuma näyttäytyi meidän silloisten teinien ulkonäössä ja käytöksessä. Kun ei löytynyt tai ei ollut varaa ostaa tarpeeksi leveitä housuja, ne askarreltiin itse tekemällä Leviksiin uskaliaita purku- ja ompeluviritelmiä. Kun niihin yhdisti Bula-hatun ja faijalta pöllityn XL-verkkaritakin, sitä luuli olevansa kuin Queen Latifah, vaikka todennäköisesti näyttikin enemmän Juicelta.
Olet julkaissut aiemmin useita tietokirjoja? Kiinnostaako romaanien kirjoittaminen sinua? Miten kirjallinen urasi jatkuu tästä?
Ehkä juuri taustastani johtuen en ole koskaan uskonut kirjoittavani yhtään kirjaa. Ajattelin aina, että ne ovat jotain parempia, älykkäämpiä ja hienompia ihmisiä, jotka niitä tekevät. Tästä huolimatta olen kuitenkin kirjoittanut yhdeksän kirjaa. Tämä on opettanut minulle, etten voi näköjään tietää, miten elämä menee, joten olen antanut itselleni luvan kirjoittaa mitä tahansa tai olla kirjoittamatta.
Kirjoitan kirjojen lisäksi työkseni käsikirjoituksia, konsepteja ja muita sisältöjä, joten kirjoittaminen jatkuu eri muodoissaan lähes päivittäin kuten tähänkin asti. Odotan itsekin mielenkiinnolla, mikä seuraava idea aiheuttaa niin ison kirjoittamisen imun, että se kantaa kirjaksi asti. On myös ihan ok jos sellaista ei tule. Haluan säilyttää kirjojen kirjoittamiseen vapaan ja intohimoisen suhteen. En aio päästää sitä puristavaksi pakoksi tai tunkea itseäni kirjoittajana(kaan) mihinkään genrelokeroon.
Millainen lukija itse olet?
Luen paljon ja luen mitä huvittaa. Välillä ahmin monta kirjaa kuukaudessa, joskus menee viikkokin lukematta. Olen myös erilaisten kirjaformaattien iloinen sekakäyttäjä. Mieluiten luen fyysistä kirjaa, mutta e-kirja ja äänikirja mahdollistavat rakkaan harrastuksen ulottumisen hetkiin, joissa lukeminen ei aiemmin ollut mahdollista, kuten automatkoille tai lenkille.
Mitkä kirjat ovat tehneet sinuun vaikutuksen viimeksi?
Kaari, Kirjailija Kaari Utrion elämä. Anna-Liisa Haavikon hyvin kirjoittama elämäkerta todellisesta aikamme esikuvasta ja supersankarista.
Ikisuosikki Petri Tammisen uusin Se sano – unohtumattomat repliikit. Suomalaisuus tiivistettynä karusti, hurjasti ja huvittavastikin muutamaan sivuun ja riviin.
Huomaan lukevani paljon pohjoismaista kirjallisuutta ja esimerkiksi Aase Bergin Akka, Karin Smirnoffin Lähdin veljen luo ja Sara Stridsbergin Rakkauden Antarktis olivat luissa ja ytimissä tuntuvia teoksia.
Ja jokaisen kannattaisi lukea tai kuunnella Laura Frimanin Tauko. Toimittaja, multitalentti Friman lopetti vuodeksi vaatteiden ostelun, kirjoitti kokeilusta loistavan non-fiction pläjäyksen, joka laajenee aihettaan suuremmaksi pohdinnaksi mm. kuluttamisesta, kehosta ja ihmissuhteista. Kirja nyrjäytti arkeni ja kulutustottumukseni hieman sijoiltaan ja pelkästään hyvällä tavalla. Ehkä seuraava askel onkin taas farkkujen sivusaumojen ratkominen, DIY-levennysten räpeltäminen ja Bula-hatun kellarista kaivaminen…
Mielen maantiede on saatavilla äänikirjana ja e-kirjana. Kuuntele tai lue näyte.
Jenni Pääskysaari (s.1975) on tyttö, nainen, ihminen, äiti, tytär, isosisko, ystävä, tv- ja radiotoimittaja, käsikirjoittaja, juontaja, tuottaja, yrittäjä ja vaimo, joka haluaisi olla myös taitava tanssija ja rohkea ajattelija.
