Kotimainen ’thrash/sleazy/glam’-ryhmä Tornado on kuin Anthraxin ja Acceptin onnistunut yhteenliittymä. Tornadon toinen kokopitkä ei säästele kaasujalan kanssa ja meininki on pääosin reippaanoloista rässiriffin metsästystä. Tornadon tyyppejä on kehuttu soittopuolen osalta ja samaa lausetta on helppo jatkaa. Suurin miinus on vokalisti Superstar Joey Severancen turhan poikamainen ulosanti.
Tornado hallitsee neljän suuren eli Metallican, Megadethin, Slayerin ja Anthraxin isännöimän genren suvereenisti. Ripeä riffittely on selkeimmin kallellaan vanhemman Anthraxin suuntaan – ei häiritsevästi mutta kuitenkin. Rummuille on annettu vahva asema ja kitarasooloissa on ylinopean runkkaamisen sijasta perinnetietoista juoksutusta. Kun perusasiat ovat enemmän kuin kohdallaan, huomio kiinnittyy itse viisuihin. Biisien osalta täsmäpommit ovat kuitenkin vähemmistössä – ennemminkin tarjolla on tiukkaa peruskauraa. Onhan se todettava, että vanhemman rässiriffin fanit saavat Tornadon pirteästä ryöppäyksestä kunnon ahaa-elämyksiä. Toisaalta vauhtia voisi hieman rajoittaa sillä meno yltyy paikoin kaahaamiseksi.
Tornadon buustattu rässimeno saa lisäväriä glam/sleaze-viitteistä mutta kieltämättä syrjähypyt jäävät vähäisiksi. Oikeastaan T-minus 10 -siivussa on selkeämmin glam-henkistä vivahdetta mutta ei todellakaan rasittavuuteen asti. Puolesta Tornadon viisuista puuttuu kuitenkin Accept-henkinen kertosäehuudatus, jonka rinnalle olisi helppo asettaa testiin myös omat karaoketaipumuksensa. Black President on ’ihan ok’ mutta bändin biisimateriaali työnnetään kovin kapean putken läpi. Vanha totuus sopii myös Tornadon tyypeille – kun välillä hieman jarruttelee, kovakin kaahaus tuntuu taas hurjemmalta.
