Yhdysvaltalainen näyttelijä Dennis Day löytyi kuolleena kotoaan Phoenixista huhtikuun alussa. Hän oli 76-vuotias.
Canoe-sivuston Dayn perhe vahvisti hänen kuolemansa vasta torstaina eli yli 2 kuukautta ruumiin löytymisen jälkeen. Syynä oli se, että ruumis oli liian hajonnut, jotta uhrintunnistusta olisi voinut tehdä ilman oikeuslääketieteellistä ruumiinavausta. Tutkimus vahvisti, että kyseessä on Dayn ruumis.
Juttu jatkuu…
Day oli yksi vuonna 1955 alkaneen The Mickey Mouse Club -sarjan alkuperäisistä lapsitähdistä. Hänet ilmoitettiin kadonneksi jo heinäkuussa 2018, joten hän ehti olla kateissa kahdeksan kuukautta.
Polisiin mukaan on epäselvää, kuinka kauan hän ehti olla kuolleena ja miksi ruumista ei löydetty aiemmin etsinnöistä huolimatta.
Katoamisilmotuksen teki hänen pitkäaikainen aviomiehensä Ernest Caswell. Dementiaa sairastavana hän unohti ilmoittaa katoamisesta Dayn omaisille. He saivat tietää katoamisesta vasta uutisista.
Dayn pahoin mädäntynyt ruumis löytyi hänen kotitalostaan. Poliisi tutkii yhä, miksi ruumista ei havaittu talossa etsinnöissä.
Tapaukseen liittyy mysteeri: Dayn auto löytyi 150 kilometrin päästä kotoa kahden tuntemattoman henkilön hallusta. He väittävät, että Day antoi auton lainaksi. Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa.
Dennis Day, 76, disappeared 07.15.2018. His vehicle was recovered several weeks later. Dennis, one of the original Mouseketeers, from Mickey Mouse Club. Rest In Peace…
🕯🌹💔#DennisDay #Phoenix #Oregon #RestInPeace 🥀 pic.twitter.com/0vBlSm6tOr— Mickey Van Deren (@LtGovMickey) June 7, 2019




