Yli 150 elokuvaa tehnyt suosittu toiminnantäyteisistä leffoista tuttu hahmo täytti 65 vuotta

Hongkongilainen näyttelijä, uransa aikana yli 150 elokuvassa näytellyt Jackie Chan on täyttänyt 65 vuotta.

80-luvun alussa miehestä tuli supertähti Aasiassa – Chanin kung fu -taidot olivat ahkerassa käytössä mutta Hollywoodiin mies ”kelpasi” vasta Bronxin hurrikaani (1996) -kovistelun menestyksen myötä. Rush hour -komediarymistelyt tekivät Chanista lopulta kaiken kansan tähden.

Viime vuosina Chan on toiminut myös ääninäyttelijänä, mm. Kung Fu -Panda -elokuvissa ja Lego Ninjago -leffassa. Vuonna 2016 Chan tähditti Renny Harlinin ohjaamaa toimintaleffaa Skiptrace, jonka toisena päänimenä nähtiin Johnny Knoxville.

Vuonna 2002 Chan sai tähden Hollywood Walk of Famelle.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone