Yle tiedottaa, Windows95manin euroviisuedustukselle saatiin lopullinen päätös: ”Mielestämme ainoa oikea ratkaisu”

Nyt se on selvää – Windows95man edustaa Suomen kevään Euroviisuissa.

Yle noudattaa EBU:n päätöksiä Euroviisujen osallistujista ja tämä tarkoittaa sitä, että Windows95man osallistuu Malmön Euroviisuihin. 

Päätöksestä keskusteltiin yhdessä UMK-voittajien eli Teemu Keisterin ja laulaja Henri Piispasen kanssa. Kaksikko pohti kisaan lähtemistä, koska Israel osallistuu kilpailuun.

“Mielestämme ainoa oikea ratkaisu EBU:lta olisi sulkea Israel pois kilpailusta. Emme kuitenkaan koe, että voisimme vaikuttaa tähän jäämällä pois. Sen sijaan olemme aloittaneet keskustelut yhteisistä vaikutusmahdollisuuksista muiden maiden edustajien kanssa ja käytämme omaa asemaamme kohdistaaksemme painetta päätösvaltaa pitävään EBU:un”, toteaa Windows95man-hahmon luonut Teemu Keisteri sekä laulaja Henri Piispanen.

Yleltä kerrotaan että Yle kunnioittaa Euroopan yleisradioliitto EBUn arviointikykyä kisaan osallistuvista tv-yhtiöistä. Tällä hetkellä EBUn kanta on, että Israel saa osallistua Euroviisuihin.

Yle on saattanut EBU:lle tiedoksi Suomessa käydyn keskustelun sekä Suomen edustajan näkemyksen tilanteesta.

Euroviisut järjestetään Malmössä 7.–11.5.2024. 

(Lähde Yle, YleX)

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone