Yle esittää paljon puhutun pakolaisdokumentin

Ylen TV1 esittää maanantaina 21.3. klo 21.30 Tuntematon pakolainen -dokumentin, joka voitti viikonloppuna Tampereen elokuvajuhlilla yli 30-minuuttisten elokuvien sarjassa pääpalkinnon. Myös yleisö valitsi elokuvan parhaaksi kotimaiseksi elokuvaksi.

Poikkeuksellisen nopealla tahdilla tehty elokuva kuvattiin marraskuussa 2015, jolloin Jahangiri ja Ramezan pakkasivat kameran reppuun ja suuntasivat Kreikkaan Lesboksen saarelle. Itsekin lapsina Iranista Suomeen pakolaisina saapuneet tekijät halusivat tallentaa pakolaisten matkan halki tämän päivän Euroopan. Kolmen viikon matkasta syntyi elokuva, joka ei tuputa tulkintoja, informaatiota tai uhrikuvia.

-Tämän totuudenmukaisempaa elokuvaa emme olisi voineet Hamyn kanssa tehdä. Elokuvassa on kohtauksia, jotka ovat ristiriidassa omien arvojemme kanssa, sanoo Jahangri.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone