Aikoinaan Winger hankki mainetta mainiona tukkaheavyn orkesterina. Tuolloin elettiin 1980-lukua. Luonnollisesti aikaa on vierähtänyt tovi. Wingerin ”uusi” tuleminen alkoi vuonna 2006 ja Karma-niminen kiekko ilmestyi vuonna 2009. Kip Wingerin porukka yritti Karmalla eroon tukkahevarin maineesta, kokoonpano tyrkytti hyvinkin tukevaa riffiä eikä Wingerin pehmeä ääni päässyt oikeuksiinsa. Lopputulos oli kolkko ja muodoton ohilaukaus. Tuore Better Days Comin’ ottaa askeleita parin ensimmäisen albumin suuntaan. Melodista hevanderia koristellaan hienoisella progressiivisuudella. Bändistä on aistivinaan vanhojen aikojen fiilistä mutta loppupeleissä paketti vaikuttaa väsyneiden miesten varjonyrkkeilyltä. Tempo ja into laskee turhan radikaalisti.
Levy on pettymys hyvistä hetkistä huolimatta, joita löytyy kiekon ensimmäisten siivujen kohdalta. Kiekon avaava Midnight driver of a love machine antaa uskoa paremmasta – tyylikäs kasariheavyjyräys ei valu missään vaiheessa liian sokeriseksi. Myös Queen Babylon kuulostaa jopa tuoreelta ja Rat race pullistelee kaasu pohjassa kuin Mötley Crüe. Albumin nimibiisi on jo turhanpäiväisyyden ylistystä ja Tin soldier -kappaleen progressiivisuus tuntuu päälleliimatulta elementiltä. Kutuslovari Even wonder on hienoa kuultavaa Kip Wingerin vokaalisuorituksen ansiosta mutta levyn loppupuoli etenee kuin unessa, käsittämättömän vetelää toimintaa.
Winger on elossa, ok. Tuore kiekko ei kuitenkaan herätä intohimoja. Vanhoille faneille mukavaa kuultavaa mutta entä ne muut? Kyseisen kiekon ansioilla Wingerin fanikerhoon ei ole tulossa tungosta. Usean biisin kohdalla homma vaikuttaa jo turhan väsähtäneeltä.
