Helsingin Kyläsaaressa elokuussa järjestettävä Weekend Festival on voittanut kiistelyn festivaalin konserttien päättymisajoista. Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen tänään julkistaman päätöksen mukaan festivaali voidaan toteuttaa tänä vuonna 5.-6. elokuuta siten, että konsertit saavat jatkua järjestäjän toiveiden mukaan molempina päivinä kello 24.00 saakka.
Helsingin kaupungin melurajoista on noussut useana aiempana vuotena mittava kohu julkisuudessa. Viime vuonna Weekend Festival joutui keskeyttämään konserttinsa haluttua aiemmin, eli 23.00. Lisäksi edellisvuonna ympäristönsuojelupäällikkö vei festivaalin soittoajat jopa korkeimpaan hallinto-oikeuteen saakka saadakseen festivaalimusiikin loppumaan kello 23 halutun kello 24 sijaan.
– Olemme erittäin tyytyväisiä siihen, että Helsingin kaupunki on nyt siirtynyt 2000-luvulle monien muiden eurooppalaisten kaupunkien tapaan. On hienoa, että Helsingissä viimein ymmärretään, että erilaiset kulttuuritapahtumat pikemminkin rikastuttavat kaupungin ja kaupunkilaisten elämää kuin että ne olisivat mittavaksi haitaksi, sanoo Weekend Festivaalin markkinoinnista vastaava Jyri Heikkinen.
Weekend Festivalilla esiintyy tänäkin kesänä joukko elektronisen tanssimusiikin tähtiä, kuten Martin Garrix, Axwell & Ingrosso sekä Hardwell




