Helsingissä vuonna 1986 perustettu Waltari on koko reilun 30-vuotisen olemassa olonsa ajan suhtautunut rock-musiikkiin suurella intohimolla ja punk-asenteella.
Neljätoista albumia julkaissut yhtye on toiminut esikuvana monelle niin koti- kuin ulkomaisellekin yhtyeelle, ja raivannut ensimmäisten joukossa suomimetallille reittejä Eurooppaan.
Waltarin uusi albumi on valmis. Global Rock ilmestyy 20.3.2020. Levyä edeltää helmikuun 7. päivä julkaistava Skyline-single, jolla kuullaan vierailijana Bomfunk MC’s -yhtyeen Raymond Ebanksia.
Aleksanteri Kuosan tuottama Global Rock sisältää kolmetoista uutta Waltari-kappaletta, joilla kuullaan myös yllättäviäkin vierailijoita. Suomessa ja Yhdysvalloissa äänitetyn albumin muita vierailijoita ovat Ebanksin lisäksi mm. Kwan-solistina tutuksi tullut Mariko Pajalahti, Los Angelissa asuva suomalaistuottaja Narinder Singh ja monista tv:n musiikkiohjelmista tuttu laulaja Johanna Försti.
Beats And Styles -yhtyeestä tuttu Jaakko Manninen on ollut mukana kirjoittamassa Had It All -kappaletta ja No Sacrifice -kappaleeseen sämplet taituroinut Ari Pulkkinen, jonka meriitteihin lukeutuu mm. Angry Birds -pelin teemamusiikin säveltäminen.




