Vuoden ainoa Suomen keikka – yksi Suomen menestyneimmistä elektronisen musiikin artisteista heinäkuussa Helsingin Lasipalatsin aukiolla

Suomen menestyneimpiin elektronisen musiikin artisteihin lukeutuva Yotto pitää kuluvan vuoden ainoan Suomen-keikkansa heinäkuussa aivan Helsingin keskustassa Lasipalatsin aukiolla.

Yotto on yksi tämän hetken suosituimmista suomalaisista EDM-artisteista yli 1,3 miljoonan kuukausittaisella Spotify-kuuntelijallaan.

Lauantaina 6. heinäkuuta pidettävässä ”Outsiders”-nimisessä tapahtumassa nähdään lisäksi yhdysvaltalainen DJ-tuottaja Julya Karma sekä ruotsalainen Fahlberg. Kyseessä on samalla ensimmäinen tämänkaltainen festivaalitapahtuma, joka Lasipalatsin aukiolla järjestetään.

Yotto esiintyy säännöllisesti maailman suurimmilla festivaaleilla, kuten Coachellassa ja Tomorrowlandissa.

”Yotton keikka on todellinen harvinaisuus Suomessa. Vielä harvinaisemmaksi sen tekee upea esiintymispaikka, eli Lasipalatsin aukio eeppisine taideinstallaatioineen. Tämä futuristinen miljöö muuttuu seitsemän tuntia kestävän Outsiders-tapahtuman myötä todelliseksi tanssimusiikin temppeliksi, jollaista ei ole Helsingissä, saati muualla Suomessa, aiemmin nähty”, kertoo tapahtuman promoottori Heikki Liimatainen.

Yotto, oikealta nimeltään Otto Yliperttula, on elektronisen musiikin mestari, jonka tuotantoa on kuunneltu satoja miljoonia kertoja ympäri maailman. Yotto on saanut tunnustusta muun muassa Suomen ensimmäisellä elektronisen musiikin Emmalla.

Outsiders, aikataulu (Tapahtuman liput myynnissä osoitteessa Kickets.com.)

15-16 Yotto

16:00-17:30 Fahlberg

17:30-19:00 Julya Karma

19:00-22:00 Yotto extended set

(Illan päätteeksi Yotto, Julya Karma, Fahlberg ja useat myöhemmin julkistettavat artistit esiintyvät tapahtuman jatkoilla Apollo Clubilla klo 22-04)

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone